Voiko ihminen muuttaa omaa persoonallisuuttaan?

(Persoonallisuuspsykologian opintoihin liittyvä esseeni vuodelta 2017, siksi paljon teoriaa)

Johdanto

Ihmisen persoonallisuuus on monimutkainen kokonaisuus ja oman persoonallisuutensa muuttaminen kysymys, joka herättää paljon erilaisia ajatuksia ja kysymyksiä. Itselle ensimmäisenä tuli mieleen toive, että persoonan muuttaminen olisi mahdollista. Toisaalta psykologian opiskelu jo alkuvaiheissaan on opettanut, että persoonallisuudella on taipumus pysyä tietyissä uomissaan sinnikkäästi koko elämän ajan. Persoonallisuus toki kehittyy ja muokkautuu lapsuudesta aikuisuuteen mentäessä eri kehitysvaiheiden aikana. Aikuisuudessakin ympäristö ja monet erilaiset elämäntilanteet ja muutokset pakottavat usein ihmisen muuttumaan jollain tasolla, mutta pystyykö ihminen itse muuttamaan persoonaansa? Uskon, että ihminen voi muuttaa omaa persoonallisuuttaan ja toisaalta uskon, ettei ihmisen tarvitse muuttaa sitä, mikä on autenttista, totta ja hyvää meille. Kysymys onkin, olemmeko aitoja vai onko lapsuus, nuoruus ja elämänkokemukset muokanneet meitä niin, että meistä on tullut epäaitoja ja persoonallisuuttamme esittäviä ”näyttelijöitä” elämän estradilla. Olen psykologiaan tutustuessani oppinut, että persoonallisuus pitää sisällään niin monia tasoja ja ulottuvuuksia, että ”persoonallisuuden muutos” jo käsitteenä on yllättävän vaikea ainakin siitä näkökulmasta, pystyykö ihminen siihen itse vaikuttamaan aktiivisesti. Mikä muutos on pysyvä, mikä hetkellistä ja mikä liittyy erilaisten roolien tuomaan vaihtelevuuteen persoonan ilmiasussa ja ulottuvuudessa? Mikä on aitoa ja mikä teeskentelyä, mikä on sopeutumisen vaatimaa lyhytaikaista muutosta, mikä on syvää ja mikä on vain pinnan kohentelua? Onko positiivinen muutos tahallista vai tahatonta eli muuttuuko ihmisen persoonallisuus jalostumisen kautta kuin itsestään hänen kypsyessä elämänkokemuksissaan, jolloin persoonallisuus pikkuhiljaa puhdistuu haitallisista käytös- ja ajattelumalleista. Tarvitaanko muuttumiseen kovaa tahtoa, sinnikkyyttä ja motivaatiota? Kuinka suuri on ihmisen oma osuus muuttumisessa vai onko sitä? En löytänyt kysymyksiini suoria vastauksia kirjallisuudesta, mutta ihmisen psykologisesta kehityksestä löytyy paljonkin tietoa ja yritän soveltaa sitä tähän aiheeseen.

Jatkossa selvitän kirjallisuuden avulla ihmisen persoonallisuuden eri puolia ja kehitystä ja käytän pohjana eri psykologiasuuntauksien näkemystä ihmisestä persoonana sekä Mc Adamsin kolmitasoista persoonallisuusmallia. Lopetan esseeni loppupohdintaan, jossa vapaasti analysoin oppimaani ja omia ajatuksiani ihmisen kyvystä muuttaa persoonallisuuttaan. Tämä aihe on mielestäni melko filosofinen, jopa henkinenkin ja siksi psykologiset keinot eivät mielestäni riitä tämän asian lähestymiseen kokonaisvaltaisesti.

Eri psykologisten suuntausten persoonallisuuskäsityksiä ja muutoksen mahdollisuuksia

Perttulan (2009) mukaan humanistinen psykologia luottaa ihmiseen ja uskoo vahvasti myös ihmisen persoonallisuuden kehitykseen. Persoonallisuus on läsnä ihmisessä elämän loppuun asti ja kehittymisellä on sisäsyntyinen suunnitelma, joka auttaa ihmistä tulemaan potentiaaliltaan täydeksi ja toteuttamaan itsessään olevat mahdollisuudet. Meissä kaikissa on motiivi, sen voima vain vaihtelee ihmisestä toiseen. Humanistinen psykologia korostaa yksilöä ja sanoo, että ihminen voi kyllä elää persoonalli-suutensa vastaisesti, mutta se aiheuttaa epämukavuutta. Jungin mukaan ihminen uhraa persoonallisuuttaan ohjautuessaan vain yhteiskunnan arvoista käsin ilman omakohtaista kokemusten kuuntelua omissa päätöksissään (Perttula 2009, s.196-199). Humanistinen terapiatyö auttaakin ihmistä tulemaan tietoiseksi ihmisen todellisesta itsestä ja omista tarpeistaan ja auttaa ihmistä kuuntelemaan itseään (Nolen-Hoeksema, Fredrikson, Loftus, Lutz 2016, s.554) Itsetuntemuksella onkin mielestäni valtavan suuri merkitys persoonallisuuden hyvinvoinnille. Hyvien tai huonojen valintojen kautta ihminen voi ohjata itseään kohti aitoa persoonallisuuttaan tai pois päin siitä.

Fenomenologisen psykologian mukaan persoonallisuus on yksilöllinen ihmisen elämäntilanteen ja sen ymmärtämisen ainutkertaisuuden takia (Perttula 2009, s.209). Luulen, että ihmisen halutessa muuttaa omaa persoonallisuuttaan, hänen elämäntilanteeseensa sisältyvän sisäisen kokemisen muuttaminen muuttaisi myös persoonallisuuden ilmentymistä. Mutta miten ihminen voi muuttaa subjektiivista kokemustaan? Se tuskin tapahtuu nappia painamalla, mutta itsensä syvällinen tiedostaminen ja sen asian oivaltaminen, että elämäntilannettaan voi katsoa ”kuin toisen silmin”, voisi auttaa, koska näkökulman vaihtaminen auttaa usein suhteuttamaan kokemusta. Se tietysti vaatii kovaa henkistä työtä ihmisen uskomusten ja ajattelumallien tunnistamisessa sekä muokkaamisessa.

Narratiivisen psykologian mukaan persoonallisuus on kertomuksia, joita itsellemme kerromme. Ihmiselle on luontaista jäsentää toimintaansa erilaisten tarinoiden avulla ja siten ylläpitää persoonallisuuden eheyden tunnetta. (Perttula 2009, s.209.) Tässä kohtaa näen tarinoiden olevan mahdollisuuksia muutokseen sisäisen tarkkailun kautta, koska ihmisen itse itselleen kertomat tarinat muokkaavat hänen persoonallisuuttaan ja käyttäytymistään. Kyse on sisäisestä ympäristöstä, jonka vaikuttaa ihmiseen samoin kuin ulkoinenkin ympäristö. Negatiivinen tarinaympäristö vaikuttaa ihmiseen negatiivisesti ja positiivinen positiivisesti. Ihmisen oma aktiivisuus, uteliaisuus ja uskallus omien tarinoidensa sisällön laadun tunnistamiseen on tärkeää. Se miten ihminen itselleen puhuu, millaisia tarinoita kertoo, vaikuttaa hänen tunteisiinsa, itsetuntoonsa, minäkuvaansa ja kokonaisidentiteettiinsä.

Eksistentiaalinen psykologia sanoo ihmisen syntyneen ”täälläoloon” ja hänen tehtävänsä on käyttää hänelle annettu elämä mahdollisimman hyvin ja valintojen kautta saavuttaa tietty persoonallisuuden taso. Valinnat eivät kaikilta osin ole vapaita (kuten perhe, mihin syntyy), mutta tärkeää on ymmärtää tekevänsä valintoja yhdessä muiden kanssa ja siten pikkuhiljaa kehittyä persoonana (Perttula 2009, s.209). Näen valinnat suurena mahdollisuutena muuttaa omaa persoonallisuuttaan tai ainakin ohjata sitä niin, että se voi toteutua koko kauneudessaan ja potentiaalissaan mahdollisimman täydesti. Ihminen voi valita, millä sävyllä värittää kertomuksensa ja miten suhtautuu elämäntilanteeseensa; onko hän uhri vai oman elämänsä vaikuttaja ja luoja. Tärkeää on myös minkälaisen merkityksen ihminen antaa täällä ololleen ja kuinka lujasti luottaa itsessään asuvaan suunnitelmaan ja motiiviin.

Psykoanalyyttisen suuntauksen mukaan ihmisen muutos lähtee yksilön tiedostamattomien halujen, toiveiden ja motiivien tunnistamisesta ja käsittelystä esimerkiksi terapiassa (Nolen-Hoeksema ym. 2016, s.10). Mielestäni on melko uskottavaa, että mitään tiedostamatonta ei voi muuttaa tietoisuuden keinoin. Siksi asioiden nouseminen yksilön tietoisuuteen vaikkapa unien välityksellä, terapiassa tai taiteen keinoin, on mahdollisuus alkaa työstää niitä itsetutkistelun keinoin.

Behavioristinen psykologia esittää yksilön ulkoisen käyttäytymisen perustuvan palkinto/rangaistus- periaatteeseen, eli ihminen käyttäytyy sen mukaisesti, kuinka ympäristö ihmisineen ja tilanteineen häntä palkitsee tai rankaisee (Nolen-Hoeksema ym. 2016, s.13). Yksinkertaistettuna behaviorismin mukaan muutoksen ihmisen ulkoisessa käyttäytymisessä voisi siis saada aikaan muokkaamalla hänen ympäristöolosuhteitaan sekä sosiaalista verkostoaan. On luultavaa, että tuollainen muutos vaikuttaa myös ihmisen sisäiseen käsitykseen itsestään, koska palkitseva ympäristö auttaa ihmistä löytämään omat vahvuutensa.

Kognitiivinen psykologia näkee ihmisen tiedon käsittelijänä ja ihmisen aivoja onkin verrattu tietokoneeseen; elämämme aikana saatu tieto varastoidaan, käsitellään ja valikoidaan, sekä vertaillaan, arvioidaan ja uudelleen sovitetaan entisen muistissa olevan tiedon kanssa. Kognitiivinen terapia keskittyy asiakkaan käyttäytymisen lisäksi hänen haitallisten uskomustensa muuttamiseen ja auttaa asiakasta korvaamaan irrationaaliset tulkinnat realistisemmaksi (Nolen-Hoeksema ym. 2016, s.13, s.554). Kognitiivinen psykologia antaa mielestäni hyvät lähtökohdat ihmisen itse aiheuttamalle muutokselle persoonallisuudessaan. Kuten tietokoneet voidaan ohjelmoida uudelleen, on ihmiselläkin mahdollisuus ajattelunsa kautta luoda uusia uusia, parempia tapoja käsitellä tietoa ja opetella terveellisempiä coping-keinoja stressin purkamiseen. Kaikki tuo kehitys vaikuttaa myös persoonallisuuteen ja sen ilmentämiseen tasapainoisemmalla tavalla.

Mc Adamsin persoonallisuusmallin kolme tasoa ja muutoksen mahdollisuudet

Mc Adamsin (1995, 2006) kolmiosaisen persoonallisuuden mallin mukaisesti persoonallisuus koostuu kolmesta osasta. Ensimmäiseen tasoon kuuluvat taipumukselliset piirteet, toiselle tyypilliset sopeutumistavat ja kolmannelle edelliset tasot kokoava tarinamuotoinen identiteetti. (Metsäpelto & Feldt 2009, s 22.) Tuossa mallissa ensimmäisellä tasolla voidaan ajatella olevan melko pysyvät persoonallisuuden piirteet ja toisella sekä kolmannella tasolla enemmän muutoksille alttiit tekijät.

Ensimmäinen taso pitää sisällään suhteellisen pysyvät persoonallisuuden piirteet, kuten temperamentin ja ne persoonan piirteet, jotka ilmentävät yleistä tapaa sopeutua ja sitoutua ympäristöönsä (Metsäpelto & Feldt 2009, s 23). Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että perimällä on suuri vaikutus (n.50%) persoonallisuuden piirteiden yksilövaihteluun ja pitkittäistutkimukset ovat myös osoittaneet perimän vaikuttavan persoonallisuuden piirteiden pysyvyyteen ikävaiheesta toiseen. (Vierikko 2009, s.38-39.) Perimä ja ympäristö vuorovaikuttavat myös keskenään monin hyvin monimutkaisin tavoin. Geneettistä herkkyyttä ympäristön vaikutukselle kutsutaan GE-interaktioksi. Caspin (2003) mukaan esimerkiksi 5-HTT-geeni lisäsi yksilön alttiutta masennukselle stressaavissa elämänolosuhteissa. Toisaalta LASERI-tutkimuksessa ( Jokela, Keltikangas-Järvinen, Kivimäki ym., 2007) on osoitettu serotoniinin toimintaa säätelevän HTR2A-geenin olevan yhteydessä ihmisen kykyyn hyödyntää ympäristön positiivisia piirteitä. (Vierikko 2009, s 44-45.) Perimän suuren vaikutuksen takia persoonallisuuden muuttaminen aktiivisesti ja omin voimin voi olla vaikeaa, mutta uskon, että ihmisen vahva motivaatio muutokseen ja pitkäaikainen itsensä tutkiminen, hyväksyminen ja armollinen asenne voivat ylittää tai ainakin tasoittaa haitallisten perintötekijöiden vaikutusta. En usko, että olemme perimämme vankeja, mutta on tärkeää tuntea itsensä ja piirteensä niin hyvin kuin mahdollista, jotta elämän tuomat haasteet kykenee kohtaamaan itseään kuunnellen. Tämä vaatii paljon, ja joskus tarvittava muutosvoima löytyykin vasta monien vaikeuksien ja vuosikausien itsensä tutkimisen jälkeen.

Temperamentti on Keltikangas-Järvisen (2009) mukaan ihmisen synnynnäinen toimintatyyli tai tapa reagoida. Yksilöt reagoivat eri tavoin temperamenttinsa mukaisesti niin sisäisiin kuin ulkoisiin asioihin. Temperamentti säilyy läpi elämän, mutta väistyy usein sivuun muiden persoonallisuuspiirteiden tieltä. Kaikki temperamenttipiirteet eivät ole ympäristön mielestä kulttuurista riippuen kovin suotavia, joten ihminen oppii säätelemään temperamenttiaan aikuistuessaan. Jatkuva temperamentin muokkaus vaikuttaa persoonallisuuteen negatiivisesti itsetuntoa heikentäen ja aiheuttaen ihmisessä tunteen vääränlaisuudesta. (Keltikangas-Järvinen 2009, s. 50-51.) Voisiko sen tiedostamisella, että ihmiset ovat erilaisia temperamentiltaan, olla vaikutusta persoonallisuuden muuttamiseen tietoisesti sovinnollisemmaksi ja tyynemmäksi. Ihmisen lakatessa syyttämästä toisia ja itseään erilaisista tavoista tehdä asioita ja salliessaan erilaisuuden, elämä helpottuu huomattavasti ja antaa persoonallisuudelle tilaa kehittyä ja muuttua.

Toinen persoonallisuuden taso koostuu tyypillisistä sopeutumistavoista. Lazaruksen (1966) kognitiivinen stressiteoria ottaa huomioon ihmisen oman aktiivisuuden stressinkäsittelijänä. Selviytymiskeinot ovat muuntuvia ja siten opeteltavissa. Susan Folkman (2008) on kehittänyt Lazaruksen teoriaa ja kytkenyt siihen mukaan merkityskeskeiset selviytymiskeinot. Niiden valinnassa ja käytössä on tärkeä rooli ihmisen uskomuksilla ja henkisillä näkemyksillä. Kokemukset voivat kasvattaa ja viisaus lisääntyä merkityssuuntautuneiden selviytymiskeinojen hyvällä käytöllä. Ihminen oppii, mikä on tärkeintä uudessa tilanteessa ja muuttaa arvojärjestystään. Myönteisten asioiden merkitysten lisääminen arkisiin asioihin ja itsemuistuttelu hyvistä asioista auttaa selviämään haastavissa elämäntilanteissa. (Feldt & Mäkikangas 2009, s. 94 – 99.) Mielestäni ihmisen on olennaista uskaltaa pureutua omiin, joskus piintyneihin tapoihinsa suhtautua vaikeuksiin ja stressiin ja opetella uusia merkityssuuntautuneita tapoja kohdata ne. Se vaatii avoimuutta, mutta siten ihminen voi oppia säätelemään tunteitaan paremmin ja voi tuottaa elämäänsä tasapainoa, joka heijastuu myös ulkoiseen käyttäytymiseen. Aiemmat kokemukset kuitenkin muokkaavat ihmisen toiminta-ja tulkintapoja ja aiheuttavat usein itseään toteuttavia ennusteita (Nurmi 2009, s.120). Tiedän omasta kokemuksestani, että negatiivisia kierteitä on vaikea katkaista helposti, mutta jos ihminen oppii tunnistamaan ne ja peloista huolimatta uskaltaa toimia toisin, muutos on jo alkanut. Muutokseen tarvitaan uuden toimintatavan jatkuvaa toistamista, paljon itsemyötätuntoa ja usein myös muiden ihmisten kannustusta. Aikaisemman elämän ”tietämättömyyden” hyväksyminen ja uuden tilanteen kohtaaminen kuin puhtaalta pöydältä auttaa luomaan uusia, tuoreita mahdollisuuksia. Toisella persoonallisuuden tasolla ihminen voi itse muuttaa asioita ja siten vaikuttaa persoonallisuutensa ilmiasuun. Omien haitallisten selviytymiskeinojen tutkiminen ja tunnistaminen muuttaa käyttäytymistä. Esimerkiksi ennen alistuvasta ihmisestä voi tulla vahvatahtoisempi ja sitä kautta itsetunnoltaan parempi sekä avoimempi uusille asioille.

Kolmannella tasolla tarinamuotoinen identiteetti vastaa kysymyksiin: Kuka olen, miten tulin tällaiseksi, mihin olen menossa? Tarina on koko ajan kehittyvä ja ihminen tuottaa sitä itse. (Metsäpelto & Feldt 2009, s.26.) Eriksonin (1950, 1968) mukaan identiteetti on intrapsyykkinen rakenne, jonka rakentuessa ihminen pyrkii löytämään oman minänsä. Identiteettitasolla ihminen on tietoinen sekä omasta ainutlaatuisuudestaan sekä samankaltaisuudestaan muiden kanssa ja myös omista vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Yksilön omakohtainen etsintä ja erilaisten vaihtoehtojen pohdinta on tärkeää. (Fadjukoff 2009, s 180-183.) Kypsä identiteettirakenne on avoin muutoksille ja identiteetin jatkuvasta työstämisestä aikuisuudessa on tullut osa kokonaisidentiteetin muodostusta (Fadjukoff 2009, s.187). Kun kaikki Mc Adamsin teorian persoonallisuuden tasot yhdistää, muodostuu kokonaispersoonallisuus. Matkalla kypsään, viisaaseen persoonallisuuteen on monia kohtia, joissa ihminen voi lähestyä sitä tai mennä siitä poispäin. Noita kohtia sanoisin niiksi valinnanpaikoiksi, joissa ihminen voi valita, minkälaisen suunnan persoonallisuuden kehitys ottaa. Kaikki ei ole itsestä kiinni, mutta paljon voi ihminen itsekin tehdä. Erilaiset identiteettikriisit tuovat ihmiselle kultalautasella kysymyksiä siitä, millainen hän haluaa olla ja mihin suuntaan pyrkiä. Vastaako ihminen niihin kysymyksiin avoimin mielin ja myös muut ihmiset huomioiden ja jokaisessa uudessa polun mutkassa tarkasti itseään tutkien. Uskaltaako ihminen alkaa valita, koska Kiergegaardin mukaan persoonallisuus herää henkiin vasta silloin, kun ihminen alkaa valita reagoimisen sijaan (Perttula 2009, s.207).

Loppupohdinta

Kysyin kolmelta ihmiseltä heidän käsitystään persoonallisuuden muuttamisesta ja sain kaksi vastausta. Yksi henkilöistä vastasi, että ihminen pystyy muuttamaan persoonaansa tietoisen työskentelyn kautta. Toinen ja kolmas vastaaja lähestyivät asiaa toisin ja kysyivät vastakysymyksen: Tarvitseeko ihmisen muuttaa omaa persoonallisuuttaan? Se mitä he tarkoittivat, piti sisällään sen ajatuksen, että tärkeintä on hyväksyä itsensä, ei niinkään yrittää muuttaa tiettyjä osia itsessämme. Viimeksi mainittu vastaus oli äärimmäisen kiinnostava, sillä sen pohjana on ajatus siitä, että olemme täydellisiä sellaisina kuin olemme ja yleensä yritykset muuttaa omaa persoonaansa johtavat usein aidon persoonallisuuden peittämiseen. He kokivat persoonallisuuden muuttamisyritykset liiallisena yrityksenä sopeutua ympäristön vaatimuksiin. Heidän mielestään itsensä hyväksymisen kautta ihmisen persoonallisuus alkaa muuttua luonnostaan sellaiseksi kuin se on tarkoitettukin.

Kun itse aloin pohtia aihetta, kirjoitin listan asioista, jotka mielestäni kuuluivat aiheen sisälle. Listasta tuli pitkä ja se sisälsi paljon sanoja, jotka liittyivät ihmisen henkiseen kasvuun ja itse tehtyyn työhön itsensä kanssa. Listassa mainittiin jalostuminen, sopeuttaminen, itsereflektio, särminen hiominen, oma tahto ja päämäärä oman persoonan suhteen, hyväksyntä ja armollisuus, kognitiivisten kykyjen harjoittaminen, terapeuttiset kohtaamiset, tunnetyöskentely, kärsivällisyyden opettelu, identiteetin selkiyttäminen, itsetunnon kohentaminen ja itsensä haastaminen. Huokaisin mielessäni, että persoonallisuuttaan tai sen ilmiasua voinee muuttaa, mutta se vaatii kovaa ja tietoista työtä niin kognitiivisella kuin tunnepuolellakin. Persoonallisuus tosin saattaa muuttua myös itsestään eri elämänvaiheissa identiteetti-muutosten myötä ja eri roolien kautta kautta ihmisellä on mahdollisuus ilmentää persoonallisuuttaan eri tavoin. Elämänkaaren myötä ihminen oppii hyvässä tapauksessa luopumaan liiasta itsekritiikistä, oppii hallitsemaan reaktiivisuuttaan ja rauhoittamaan mielensä. Persoonallisuus ikäänkuin pehmenee. Tietoinen toisin tekeminen ja omien ajatusten kyseenalaistaminen muuttavat persoonallisuutta pitkällä aikavälillä avoimempaan suuntaan. Motivaatio on tärkein asia. Ilman sitä persoonallisuuden muuttaminen on vaikeaa, sillä ihmisellä täytyy olla halu kehittyä ja muuttua. Terapia auttaa silloin, kun itseltä on työkalut hukassa, sillä terapian tarkoitus on muuttaa jotain ihmisessä, mutta se ei tee sitä ilman ihmisen omaa osuutta ja tahtoa.

Kuten pohdinnan alussa tuli esiin, voidaan myös kysyä, tarvitseeko persoonallisuutta muuttaa vai muuttuuko se kuin itsestään, kun ihminen alkaa hyväksyä itseään sellaisena kuin on. Vaikuttaako hyväksyminen niin, että ihmisen jatkuvan sisäisen tyytymättömyyden ja ristiriitojen tauotessa persoonallisuus alkaakin tulla esiin sellaisena kuin sen pitääkin? Johtuvatko neuroosit, kapinat ja muut ongelmat lopultakin siitä, että yritämme olla jotain muuta kuin olemme ja vain miellyttää muita? Oman olemuksensa ja itsensä hyväksymisellä on laajamittaiset seuraukset. Ihmisen ei tarvitse enää suojella omaa minuuttaan ja identiteettiään rajuin keinoin, koska hän hyväksymisellään antaa luvan niin muutokselle kuin pysyvyydellekin. Ehkä se, mitä ihmisen tarvitsee tehdä, on pelkästään nähdä itsensä rehellisesti ja hyväksyä näkemänsä. Siinä saattaa piillä se vallankumouksellinen oivallus, joka muuttaa ihmisen persoonallisuutta tarvittaessa. Onko sittenkin niin, että me muutumme, kun lakkaamme yrittämästä muuttua?

Lähteet:

Meitä on moneksi. Persoonallisuuden psykologiset piirteet. (toim.) Metsäpelto, R-L. & Feldt, T. Kirjoittajat: Metsäpelto, R-L., Feldt, T., Vierikko, E., Keltikangas-Järvinen, L., Rantanen, J., Mäkikangas, A., Nurmi, J-E., Fadjukoff, P., Perttula, J. (2009). (PS-Kustannus).

Nolen-Hoeksema, S., Fredrickson, B., Loftus, G. & Lutz, C. (2016). Atkinson & Hilgard’s introduction to psychology.(16th edition).

Barry Long ja henkinen etsintä

Olen viime päivinä lukenut kaksi Barry Longin teosta. Long on australialainen, jo edesmennyt (v.2003) henkinen mestari, jonka opetukset ovat levinneet laajalle. Itselleni hän tosin oli ihan uusi tuttavuus. Nämä kirjat jotka nyt olen "melkein" lukenut ovat todella kiinnostavia, mutta joiltakin osin itselleni toistaiseksi ehkä liiankin "erikoisia" ajatusmaailmaltaan, kieleltäänkin turhan monimutkaisia, vaikkakin takakansi väittää, että kirjalijan opetukset ovat käytännönläheisiä. Hmm...joko olen tullut todella vanhaksi ja laiskaksi tai sitten olen vain tällainen erityisen yksinkertaisen kielen rakastaja. Arvostan ihmisen kykyä sanoa syvätkin asiat  lyhyesti, ilman koukeroita ja sivupolkuja. Opetuksen käytännönläheisyys liittynee noiden viisauksien löytämiseen käytännöstä, käyttäytymisestä suhteellisen selkeästi, joka onkin tavallaan totta. Silti noissa kirjoissa uhkaa perusasia omalla kohdallani hukkua monisanaisuuden ja sanoisinpa, jopa paatoksen alle. Ainakin itselläni (egollani?) kävi niin, että joissakin kohdissa hypin jopa yli...hui. No mutta, en alkanut kyllä minkäänlaista kirja-arvostelua tässä kirjoittaa, sillä nuo kirjat ansaitsevat muunlaista huomiota kuin pelkän arvostelun.

Kirjailija itse sanoo kirjojensa olevan energeettisiä, joten ei ole niinkään väliä, muistanko lukemaani, tärkeintä on sanojen ja lauseiden tuottama energia ja voima. Toisaalta hän kehoittaa lukemaan  kirjat yhä uudestaan, varmaankin juuri tuon energian tähden. Täytyy myöntää, että niillä on ollut tehoa. Ne vievät minuakin rohkeasti kohti oman itseni totuutta (kipeää totuutta), kohti rehellisyyttä, kohti valaistumista ja kohti hetkessä elämistä. Olen kokenut voimaantuneeni pelkästään vain lukemalla ilman ymmärrystäkin noita outoja, mutta jotenkin niin ihanan raikkaita sanoja nyt pari päivää. Olen tuntenut kummallista tasapainoa tajutessani silmänräpäyksellisesti oman todellisen itseni kaiken ympärilleni kerääntyneen persoonakuonan alla.

Oman sokeuden, valheellisuuden ja laumasieluisuuden näkeminen ei tunnu hyvältä, mutta se on tie, jonka läpi on jokaisen kuljettava löytääkseen itsensä lopulta puhtaana, ilman ehdollistumia. Alan tajuta (muistaa), ettei todellinen minä/minuus/itse ole menneisyyteni ja sen jälkeenjättämä tuska, tai tulevaisuus ja siihen liittyvät toiveet, ei ailahtelevat tunteet ja niistä johtuvat reaktiot ja nolot tilanteet, ei halut, tavoitteet tai mitään tuollaista. Ei, ne ovat persoonallisuuttani kyllä, mutta hiljaisuudessa, tässä hetkessä ja "minä olen"- tietoisuudessa löydän todellisen vapaan itseni ja  samalla löydän ihmeellisen rauhan ja ilon. Silloin tapahtuu myös tämä: "Vain pelko kuolee" (toisen kirjan nimi) ja vain silloin...Rakkaus voi syntyä/löytyä uudelleen ja kykenee myös pysymään elossa.

Nämä Barry Longin opit eivät ole täysin uutta minulle, olin vain taas unohtanut ne ja muutkin vastaavat, kuten niin usein ennenkin on käynyt. Onneksi lainasin samaiselta henkiseltä opettajalta myös meditaatio-oppaan. On tullut aika opetella ja nähdä vähän vaivaa todellisen hiljentymisen eteen. Olen ollut tähän asti enemmänkin sellainen "henkisiä asioita rauhassa tuumaileva" tyyppi, en niinkään noiden oppien tekijä...tai sanoisinko niissä "olija". Todellista Olemista siis oppimaan seuraavaksi.

Identiteettiä etsimässä

Luin eilen tyttäreni tulevan opinnäytetyön läpi ikäänkuin neutraalina esilukijana ja "esiopponoijana" kertoakseni ensivakutelmiani siitä, ja ehkä löytääkseni myös kielioppivirheitä tai muuta korjattavaa. Aihe käsittelee uuden lauluopetusmetodin CVT:n vaikutusta laulajan musiikilliseen identiteettiin. Erittäin kiinnostava aihe ja kiinnostavaa luettavaa. Mutta ei siitä sen enempää, tämä oli vain johdantona siihen, että sen vaikutuksesta aloin pohtia omaa identiteettiäni ja sen keskeneräisyyttä jälleen kerran. Olenhan jo aikuinen ihminen, jonka identiteetin luulisi olevan valmista kauraa.

Identiteettihän muodostuu pikkuhiljaa elämän aikana koko ajan vahvistuen, ihmisen keskittyessä löytämään sen mitä elämältä eniten haluaa, missä on parhaimmillaan, miten haluaa itseään ilmaista ja minkälaisissa olosuhteissa tuntee olevansa aidoimmillaan ja viihtyvänsä parhaiten. Siihen tarvitaan muita ihmisiä peileiksi osoittamaan erilaisilla olemuksillaan sen, minkälaisia ominaisuuksia kohti kannattaa pyrkiä ja minkälaisia puolestaan välttää. Tämä oli siis omasta päästä reväisty identiteetti-käsitys. Muistaakseni se mitä luin eilen, oli jotain paljon monimutkaisempaa. Identiteettikriisejähän tuntuu puhkeavan tuon tuosta ihmisille, ainakin itselleni niitä on siunaantunut luvattoman paljon. Voi olla että määrä on ihan normaali, mutta olen kokenut ne hyvin syvällisinä murtumisina. Omalla kohdallani identiteetti, minuus (oletettu minuus, roolit, ideaaliminuus) on mennyt palasiksi toistuvasti ja aina on tuntunut siltä kuin sitä pitäisi lähteä kokoamaan alusta asti uudelleen. Sekin on varmasti vain tunnetason aistimus, mielikuva, pelkoa tulevasta ja jaksamiskyvystä uusien haasteiden edessä. Tai sitten se identiteetti on vain ollut niin heikko ja hauras?

Olen harvoin kokenut olevani turvassa pitempiaikaisesti, siis henkisesti turvassa. Enimmäkseen koen, että minua ajaa takaa joukko vaativia hahmoja, jotka syyttävällä sormellaan pyrkivät muuttamaan minua joksikin toiseksi, paremmaksi minuksi. Tai jotka halveksien, ja päitään turhautuneina pudistellen katselevat aikaansaamattomuuttani, ja sitä, etten koskaan näytä pääsevän käsiksi aikuisen identiteettiini, eli siihen kypsään, itsensä tuntevaan minuuteen. Räpiköin itsepintaisesti kokonaisvaltaisen epävarmuuden ja toistuvan masennuksen aiheuttamassa mutalammikossa huutaen pienellä, väräjävällä äänellä noille vaatijoille: "Tämä on minun paikkani, ettekö te vahvat ihmiset jo vihdoin tajua sitä?" ikäänkuin painottaen, että on minullakin sentään jotain omaa; nimittäin tämä ikuinen paha oloni ja loputtoman tuntuinen rittämättömyyden tunne. Siinä sitä on identiteettiä kerrakseen yhdelle ihmiselle.

Olen huomannut kaikesta tuosta huolimatta, että olen löytänyt jotain omaa (muutakin kuin mutalammikon) ja olen mennyt eteenpäin itseni tuntemisessa. Olen alkanut nähdä itsessäni monipuolisuutta, kykyä oppia, ja jotain ihan erityistä persoonallisuutta, sellaista josta jopa pidän. Persoonani kadotin jo lapsena ainakin osittain, mutta en nyt kirjoita siitä, se on liian pitkä tarina juuri tähän osioon kirjoitettavaksi. Lyhyesti sanottuna katosin toisten tuskien ja kipujen alle, jouduin pakosta hylkäämään syvimmät tarpeeni. En tehnyt sitä ilman kapinaa, mutta tein sen kuitenkin. Minusta tuli tavallaan kiltti, mutta samalla voimakkaasti kapinoiva nyhjäke. Outo tapaus, myönnetään. Sen voi kuvailla niinkin, että lähes jatkuvasti huidoin ilmaan pikku nyrkeilläni, pompin paikallani ja kiljuin äänettömästi (myös äänekkäästi), mutta mitään muutosta en saanut aikaan. Tein kyllä ihan kaiken minkä osasin ja tajusin. Silti minusta täytyi poistaa patterit kuin duracel-pupusta, ennen kuin aloin oppia. Hiljaisuus, kykenemättömyys edes kunnolla puhua, alkoi lopulta opettaa sisäisen minän kuuntelemista.

Olen vasta viime vuosina alkanut hiukan tajuta, mitä on olla luja, mutta ei kova. Mitä on olla kiltti, mutta ei nössö. Olen alkanut haluta asioita, kaivata rakkautta, nähnyt itseni hyvien tapahtumien arvoiseksi. Ja halunnut lisää. Olen alkanut myös vaatia, mutta en vaadi muuta kuin sitä, että minua kohdellaan oikeudenmukaisesti ja rehellisesti. Sitäkään en oikeastaan voi vaatia, voin vain odottaa sitä, mutta jos se ei toteudu, voin päättää olla sietämättä enempää kuin on kohtuullista. Koskaanhan elämä ei tarjoa täyttä oikeutta. Olemme kaiketi aina epätäydellisiä jossakin mielessä? En tiedä, tuotakin pitänee pohtia. Tuota epätäydellisyyttä nimittäin. Jossain sisällä nimittäin koen ihmisten olevan hyvinkin täydellisiä, ihmeellisiä olentoja. Me emme vain anna tilaa itsellemme. Niin on ollut omalla kohdallani. Tämä blogi on yksi askel kohti oman henkisen tilan löytymistä. Vapaata assosiaatiota, kuten terapiassa tavataan sanoa. Olkoot tämä nyt sitten sitä terapiaa minulle...taas.

Kuten sanoin, kirjoitan mitä mieleen juolahtaa, voi olla sekavaakin välillä, mutta sitähän elämä tuntuu välillä olevan, niin pään sisällä kuin sen ulkopuolellakin.