torstai 24. toukokuuta 2012

Saako heikkoa rakastaa?

Olen lukemassa kirjaa nimeltä Tunne lukkosi. Siinä kerrotaan meillä kaikilla olevista tunnelukoista, jotka ohjaavat tunteitamme, reaktioitamme, ja oikeastaan koko elämäämme. Rajoittavat, estävät unelmoimasta ja aiheuttavat ristiriitoja ihmissuhteisiin. Kirja on vaikuttava teos, joka pistää vastakkain lukijan omien tunnelukkojensa kanssa ja saa jopa ahdistumaan ankarasti. Ainakin itselleni on käynyt niin.

Se asia mistä ahdistuin eniten oli se, että kirjassa oli kohta, jossa käsiteltiin laiminlyönnin ja hylkäämisen  tunnelukkoja, jotka saavat meidät usein hakeutumaan suhteisiin, joissa lapsuuden draama ikäänkuin toistuu. Hakeudumme suhteisiin, jossa tarpeemme eivät tyydyty, jossa meitä laiminlyödään, koska ne tuntuvat tutuilta. Tämäkään ei vielä ollut se ahdistavin kohta. Kirjassa puhuttiin ns. mahdottomista suhteista tai "mahdollisesti" mahdottomista suhteista joihin olemme hakeutuneet itse. Listassa mainittiin että kumppanisi voi olla "kylmä ja laskelmoiva työnarkomaani" tai "työtön ja syvästi masentunut" tai "erakkoluonteinen ihminen" tai jopa "lääkkeitä ja alkoholia sekaisin käyttävä". Tämä kohta ahdisti minua! Jotenkin aistin tuossa tietynlaista sairausrasismia. Samassa lauseessa kylmyys, laskelmoivuus ja heikkous elämän taakkojen edessä.

On totta, että parisuhteen tarkoitus on täyttää meidän tarpeitamme, kokea rakkautta, tulla hyväksytyksi, kokea onnellisuutta ja oppia elämää ja itseään toisen ihmisen avulla. En kuitenkaan saata hyväksyä ajatusta, että parisuhteeseen kelpaamattomana nähdään työttömät, masentuneet, riippuvaiset, yleensäkin elämässään kamppailevat ja kaatuilevat ihmiset.

Myönnän että tuo kohta kolahti omaan nilkkaan aika ankarasti. Onko masentuneella, traumatisoituneella, mutta elämässään eteenpäin tai toipumaan pyrkivällä (tai hänellä, joka vain yrittää selvitä)  ihmisellä oikeus parisuhteeseen, rakkauteen, hellyyteen ja turvallisuuteen? Onko parisuhde vain hyvien, menestyneiden, kauniiden, rohkeiden, tarpeensa tunnistavien oikeus? Eikö parisuhde voisi kuulua heikoillekin. Eikö suhde voisi jopa parantaa, auttaa eteenpäin? Pitääkö suhdetta haluta vasta sitten, kun on täysin selvillä omista ongelmistaan ja tunnelukoistaan. Täysinoppinut? Sitten minä en taida koskaan saada suhdetta. Ansaita sitä, vaikka olen etsinyt tietä valoon jo vuosikymmenen. Miksi? Siksi, koska olen edelleen mielialojeni kanssa kamppaileva ihminen, koska olen heikko, epävarma ja välillä myös sairas enemmän tai vähemmän. Olen "mahdollisesti" kelpaamaton, koska en "luultavasti" pysty täyttämään toisen ihmisen tarpeita? Surullista.

Minun oli kirjoitettava tämä paha olo ulos, koska olen kyllästynyt siihen asenteeseen, että maailma on vain tasapainoisten ja vahvojen ihmisten valtakunta. Olen vahvasti eri mieltä, maailma ja rakkaus kuuluvat kaikille! KAIKILLE!!! Niille heikoille ja pienillekin.

5 kommenttia:

  1. Luulen että kirjassa tarkoitetaan, sitä että saatamme tunnelukkomme (esim. uhrautuminen ja vaativuus) vuoksi nähdä haasteen ja pelastettavan masentuneessa ja työttömässä ihmisessä ja siksi lähteä parisuhteeseen. Se ei varmasti ole terve lähtökohta eikä edes rakastava motiivi, ja kyllä itsekkin miettisin lähtemistä suhteeseen, jos ihmisellä on jokin tällainen "sairaus" (sinun termiä käyttäen). Ehkä toiselle ihmiselle sillä ei ole merkitystä. Jos kumppanini masentuisi tai joutuisi työttömäksi, en tietenkään häntä sen vuoksi hylkäisi. Kaikki rakkautta tarvitsevat, mutta aina emme lähde suhteeseen rakkaudesta, joskus säälistä, enkä usko että se johtaa hyvän suhteeseen. Kirjassa olisi voinut tätä selventää, mutta luettuani kirjan ymmärrän sen jotenkin näin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! Iloisena otan vastaan niitä, sillä keskustelu on aina paikallaan. Ymmärrän, että kirjassa tarkoitetaan juuri tuota minkä sanoitkin; vääristä syistä parisuhteeseen lähtemistä. Silti tuntuu hyvin raa'alta karsia parisuhderintamalta heikkous pois. Heikkous on ihmisyyttä. Itsekin olen ollut suhteessa, jossa toinen oli riippuvainen hyvin vakavasti. En lähtenyt häntä pelastamaan, minä rakastin häntä, mutta suhde loppui minun aloitteestani, koska riippuvuus vei voiton kaikesta. Joskus riippuvainen toipuu, joskus ei. Masentunut, työtön ihminen ei tarkoita automaattisesti hankalaa ja mahdotonta. Me olemme yksilöitä. Masentunut on yksilöllinen masennuksessaankin. Työtön ei tarkoita huonoa, tyhmää, rakastamiseen kyvytöntä ressukkaa. Olen varmaan jonkun tunnelukkoni takia yliherkkä lokeroinnille. Mutta aion ollakin, sillä se ei ole oikein ketään kohtaan. Kirja on varmasti hyvä, mutta kirjoittajan olisi ollut hyvä miettiä, miten sanansa asettelee tuossa kohdassa. Aion lukea kirjan silti loppuun, siinä on paljon hyvääkin.

    VastaaPoista
  3. Lisään vielä, että maailman surullisin asia on se, että ihminen hylätään sen takia, että hän on heikko. Että hänelle ei anneta edes mahdollisuutta näyttää sisintään ja itseään persoonana toiselle ihmiselle.Tällöin "masennusviitan" annetaan peittää kaikki alleen. Aina kyse ei todellakaan ole "sairaasta" itsestään, hän voi olla sinut sairautensa kanssa. Muille se tuntuu olevan kuin stop-merkki. Varo, se tarttuu. Ei se tartu, jos sen ei anna tarttua. Se on itsestä kiinni.

    VastaaPoista
  4. Tärppiaihe kerrassaan! Joskus miettinyt aivan samaa, että miksi parisuhteessa näyttää olevan ensimmäisinä ja halutuimpina ne, joilla on kauneutta ja älyä vaikka muille jakaa. Tuntuu tavallisuuskin niin karsasteltavalta ominaisuudelta, suorastaan epätäydelliseltä puutteelta. Omalta kokemuspohjalta voin sanoa, että taidan ymmärtää tunteesi tähän blogiteksiin. Hirvittävän helposti jää yksin "sairauden" kanssa ja se on pahempaa kuin täyslaidallinen iskuja pallejaan. Henki salpautuu, kurkkua kuristaa ja itkettää joskus, miksi erilaisuudelle ei anneta siunausta.

    VastaaPoista
  5. Kiitos kommentista! Niinpä, juuri silloin kun rakkautta ja hyväksyntää tarvitsee eniten, silloin sitä vähiten saa. Mutta ystävän kanssa jutustellessa tulimme siihen tulokseen, että itseään ei pidä lähteä silti muokkaamaan jonkun ulkopuolelta tulevan halutun muotin mukaiseksi, vaan olla reilusti oma itsensä. Eteenpäin elämässä on hyvä mennä ja itseään tärkeä tutkailla; oppia haavansa tuntemaan, mutta olemaan jotain muuta, jotain "parempaa" - ei kiitos. Terveyttä on olla sinut epätasapainonsa, rumuutensa ja kaiken muunkin heikkoutensa kanssa.

    VastaaPoista