(Persoonallisuuspsykologian opintoihin liittyvä esseeni vuodelta 2017, siksi paljon teoriaa)
Johdanto
Ihmisen
persoonallisuuus on monimutkainen kokonaisuus ja oman
persoonallisuutensa muuttaminen kysymys, joka herättää paljon
erilaisia ajatuksia ja kysymyksiä. Itselle ensimmäisenä tuli
mieleen toive, että persoonan muuttaminen olisi mahdollista.
Toisaalta psykologian opiskelu jo alkuvaiheissaan on opettanut, että
persoonallisuudella on taipumus pysyä tietyissä uomissaan
sinnikkäästi koko elämän ajan. Persoonallisuus toki kehittyy ja
muokkautuu lapsuudesta aikuisuuteen mentäessä eri
kehitysvaiheiden aikana. Aikuisuudessakin ympäristö ja monet
erilaiset elämäntilanteet ja muutokset pakottavat usein ihmisen
muuttumaan jollain tasolla, mutta pystyykö ihminen itse muuttamaan
persoonaansa? Uskon, että ihminen voi muuttaa omaa
persoonallisuuttaan ja toisaalta uskon, ettei ihmisen tarvitse
muuttaa sitä, mikä on autenttista, totta ja hyvää meille. Kysymys
onkin, olemmeko aitoja vai onko lapsuus, nuoruus ja elämänkokemukset
muokanneet meitä niin, että meistä on tullut epäaitoja ja
persoonallisuuttamme esittäviä ”näyttelijöitä” elämän
estradilla. Olen psykologiaan tutustuessani oppinut, että
persoonallisuus pitää sisällään niin monia tasoja ja
ulottuvuuksia, että ”persoonallisuuden muutos” jo käsitteenä
on yllättävän vaikea ainakin siitä näkökulmasta, pystyykö
ihminen siihen itse vaikuttamaan aktiivisesti. Mikä muutos on
pysyvä, mikä hetkellistä ja mikä liittyy erilaisten roolien
tuomaan vaihtelevuuteen persoonan ilmiasussa ja ulottuvuudessa? Mikä on
aitoa ja mikä teeskentelyä, mikä on sopeutumisen vaatimaa lyhytaikaista muutosta, mikä on syvää ja mikä on vain pinnan kohentelua?
Onko positiivinen muutos tahallista vai tahatonta eli muuttuuko
ihmisen persoonallisuus jalostumisen kautta kuin itsestään hänen
kypsyessä elämänkokemuksissaan, jolloin persoonallisuus
pikkuhiljaa puhdistuu haitallisista käytös- ja
ajattelumalleista. Tarvitaanko muuttumiseen kovaa tahtoa,
sinnikkyyttä ja motivaatiota? Kuinka suuri on ihmisen oma osuus
muuttumisessa vai onko sitä? En löytänyt kysymyksiini suoria
vastauksia kirjallisuudesta, mutta ihmisen psykologisesta
kehityksestä löytyy paljonkin tietoa ja yritän soveltaa sitä
tähän aiheeseen.
Jatkossa
selvitän kirjallisuuden avulla ihmisen persoonallisuuden eri puolia
ja kehitystä ja käytän pohjana eri psykologiasuuntauksien
näkemystä ihmisestä persoonana sekä Mc Adamsin kolmitasoista
persoonallisuusmallia. Lopetan esseeni loppupohdintaan, jossa
vapaasti analysoin oppimaani ja omia ajatuksiani ihmisen kyvystä
muuttaa persoonallisuuttaan. Tämä aihe on mielestäni melko
filosofinen, jopa henkinenkin ja siksi psykologiset keinot eivät
mielestäni riitä tämän asian lähestymiseen kokonaisvaltaisesti.
Eri
psykologisten suuntausten persoonallisuuskäsityksiä ja muutoksen
mahdollisuuksia
Perttulan
(2009) mukaan humanistinen psykologia luottaa ihmiseen ja
uskoo vahvasti myös ihmisen persoonallisuuden kehitykseen.
Persoonallisuus on läsnä ihmisessä elämän loppuun asti ja
kehittymisellä on sisäsyntyinen suunnitelma, joka auttaa ihmistä
tulemaan potentiaaliltaan täydeksi ja toteuttamaan itsessään
olevat mahdollisuudet. Meissä kaikissa on motiivi, sen voima vain
vaihtelee ihmisestä toiseen. Humanistinen psykologia korostaa
yksilöä ja sanoo, että ihminen voi kyllä elää
persoonalli-suutensa vastaisesti, mutta se aiheuttaa epämukavuutta.
Jungin mukaan ihminen uhraa persoonallisuuttaan ohjautuessaan vain
yhteiskunnan arvoista käsin ilman omakohtaista kokemusten kuuntelua
omissa päätöksissään (Perttula 2009, s.196-199). Humanistinen
terapiatyö auttaakin ihmistä tulemaan tietoiseksi ihmisen
todellisesta itsestä ja omista tarpeistaan ja auttaa ihmistä
kuuntelemaan itseään (Nolen-Hoeksema, Fredrikson, Loftus, Lutz
2016, s.554) Itsetuntemuksella onkin mielestäni valtavan suuri
merkitys persoonallisuuden hyvinvoinnille. Hyvien tai huonojen
valintojen kautta ihminen voi ohjata itseään kohti aitoa
persoonallisuuttaan tai pois päin siitä.
Fenomenologisen
psykologian mukaan persoonallisuus on yksilöllinen ihmisen
elämäntilanteen ja sen ymmärtämisen ainutkertaisuuden takia
(Perttula 2009, s.209). Luulen, että ihmisen halutessa muuttaa omaa
persoonallisuuttaan, hänen elämäntilanteeseensa sisältyvän
sisäisen kokemisen muuttaminen muuttaisi myös
persoonallisuuden ilmentymistä. Mutta miten ihminen voi muuttaa
subjektiivista kokemustaan? Se tuskin tapahtuu nappia painamalla,
mutta itsensä syvällinen tiedostaminen ja sen asian oivaltaminen,
että elämäntilannettaan voi katsoa ”kuin toisen silmin”, voisi
auttaa, koska näkökulman vaihtaminen auttaa usein suhteuttamaan
kokemusta. Se tietysti vaatii kovaa henkistä työtä ihmisen
uskomusten ja ajattelumallien tunnistamisessa sekä muokkaamisessa.
Narratiivisen
psykologian mukaan persoonallisuus on kertomuksia, joita
itsellemme kerromme. Ihmiselle on luontaista jäsentää
toimintaansa erilaisten tarinoiden avulla ja siten ylläpitää
persoonallisuuden eheyden tunnetta. (Perttula 2009, s.209.) Tässä
kohtaa näen tarinoiden olevan mahdollisuuksia muutokseen sisäisen
tarkkailun kautta, koska ihmisen itse itselleen kertomat tarinat
muokkaavat hänen persoonallisuuttaan ja käyttäytymistään. Kyse
on sisäisestä ympäristöstä, jonka vaikuttaa ihmiseen samoin kuin
ulkoinenkin ympäristö. Negatiivinen tarinaympäristö vaikuttaa
ihmiseen negatiivisesti ja positiivinen positiivisesti. Ihmisen oma
aktiivisuus, uteliaisuus ja uskallus omien tarinoidensa sisällön
laadun tunnistamiseen on tärkeää. Se miten ihminen itselleen
puhuu, millaisia tarinoita kertoo, vaikuttaa hänen tunteisiinsa,
itsetuntoonsa, minäkuvaansa ja kokonaisidentiteettiinsä.
Eksistentiaalinen
psykologia sanoo ihmisen syntyneen ”täälläoloon” ja
hänen tehtävänsä on käyttää hänelle annettu elämä
mahdollisimman hyvin ja valintojen kautta saavuttaa tietty
persoonallisuuden taso. Valinnat eivät kaikilta osin ole vapaita
(kuten perhe, mihin syntyy), mutta tärkeää on ymmärtää
tekevänsä valintoja yhdessä muiden kanssa ja siten pikkuhiljaa
kehittyä persoonana (Perttula 2009, s.209). Näen valinnat suurena
mahdollisuutena muuttaa omaa persoonallisuuttaan tai ainakin ohjata
sitä niin, että se voi toteutua koko kauneudessaan ja
potentiaalissaan mahdollisimman täydesti. Ihminen voi valita, millä
sävyllä värittää kertomuksensa ja miten suhtautuu
elämäntilanteeseensa; onko hän uhri vai oman elämänsä
vaikuttaja ja luoja. Tärkeää on myös minkälaisen merkityksen
ihminen antaa täällä ololleen ja kuinka lujasti luottaa itsessään
asuvaan suunnitelmaan ja motiiviin.
Psykoanalyyttisen
suuntauksen mukaan ihmisen muutos lähtee yksilön
tiedostamattomien halujen, toiveiden ja motiivien tunnistamisesta ja
käsittelystä esimerkiksi terapiassa (Nolen-Hoeksema ym. 2016,
s.10). Mielestäni on melko uskottavaa, että mitään
tiedostamatonta ei voi muuttaa tietoisuuden keinoin. Siksi asioiden
nouseminen yksilön tietoisuuteen vaikkapa unien välityksellä,
terapiassa tai taiteen keinoin, on mahdollisuus alkaa työstää
niitä itsetutkistelun keinoin.
Behavioristinen
psykologia esittää yksilön ulkoisen käyttäytymisen
perustuvan palkinto/rangaistus- periaatteeseen, eli ihminen
käyttäytyy sen mukaisesti, kuinka ympäristö ihmisineen ja
tilanteineen häntä palkitsee tai rankaisee (Nolen-Hoeksema ym.
2016, s.13). Yksinkertaistettuna behaviorismin mukaan muutoksen
ihmisen ulkoisessa käyttäytymisessä voisi siis saada aikaan
muokkaamalla hänen ympäristöolosuhteitaan sekä sosiaalista
verkostoaan. On luultavaa, että tuollainen muutos vaikuttaa myös
ihmisen sisäiseen käsitykseen itsestään, koska palkitseva
ympäristö auttaa ihmistä löytämään omat vahvuutensa.
Kognitiivinen
psykologia näkee ihmisen tiedon käsittelijänä ja ihmisen
aivoja onkin verrattu tietokoneeseen; elämämme aikana saatu tieto
varastoidaan, käsitellään ja valikoidaan, sekä vertaillaan,
arvioidaan ja uudelleen sovitetaan entisen muistissa olevan tiedon
kanssa. Kognitiivinen terapia keskittyy asiakkaan käyttäytymisen
lisäksi hänen haitallisten uskomustensa muuttamiseen ja auttaa
asiakasta korvaamaan irrationaaliset tulkinnat realistisemmaksi
(Nolen-Hoeksema ym. 2016, s.13, s.554). Kognitiivinen psykologia
antaa mielestäni hyvät lähtökohdat ihmisen itse aiheuttamalle
muutokselle persoonallisuudessaan. Kuten tietokoneet voidaan
ohjelmoida uudelleen, on ihmiselläkin mahdollisuus ajattelunsa
kautta luoda uusia uusia, parempia tapoja käsitellä tietoa ja
opetella terveellisempiä coping-keinoja stressin purkamiseen. Kaikki
tuo kehitys vaikuttaa myös persoonallisuuteen ja sen ilmentämiseen
tasapainoisemmalla tavalla.
Mc
Adamsin persoonallisuusmallin kolme tasoa ja muutoksen mahdollisuudet
Mc
Adamsin (1995, 2006) kolmiosaisen persoonallisuuden mallin
mukaisesti persoonallisuus koostuu
kolmesta osasta. Ensimmäiseen tasoon kuuluvat
taipumukselliset piirteet, toiselle tyypilliset
sopeutumistavat ja kolmannelle edelliset tasot kokoava
tarinamuotoinen identiteetti. (Metsäpelto & Feldt 2009,
s 22.) Tuossa mallissa ensimmäisellä tasolla voidaan ajatella
olevan melko pysyvät persoonallisuuden piirteet ja toisella sekä
kolmannella tasolla enemmän muutoksille alttiit tekijät.
Ensimmäinen
taso pitää sisällään suhteellisen pysyvät persoonallisuuden
piirteet, kuten temperamentin ja
ne persoonan piirteet, jotka ilmentävät yleistä tapaa sopeutua ja
sitoutua ympäristöönsä (Metsäpelto & Feldt 2009, s 23).
Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, että perimällä on suuri
vaikutus (n.50%) persoonallisuuden
piirteiden yksilövaihteluun ja pitkittäistutkimukset ovat myös
osoittaneet perimän vaikuttavan persoonallisuuden piirteiden
pysyvyyteen ikävaiheesta toiseen. (Vierikko 2009, s.38-39.) Perimä
ja ympäristö vuorovaikuttavat myös keskenään monin hyvin
monimutkaisin tavoin. Geneettistä herkkyyttä ympäristön
vaikutukselle kutsutaan GE-interaktioksi. Caspin (2003) mukaan
esimerkiksi 5-HTT-geeni
lisäsi yksilön alttiutta masennukselle stressaavissa
elämänolosuhteissa. Toisaalta LASERI-tutkimuksessa
( Jokela, Keltikangas-Järvinen, Kivimäki ym., 2007) on osoitettu
serotoniinin toimintaa säätelevän HTR2A-geenin olevan yhteydessä
ihmisen kykyyn hyödyntää ympäristön positiivisia piirteitä.
(Vierikko 2009, s 44-45.) Perimän suuren vaikutuksen takia
persoonallisuuden muuttaminen aktiivisesti ja omin voimin voi olla
vaikeaa, mutta uskon, että ihmisen vahva motivaatio muutokseen
ja pitkäaikainen itsensä tutkiminen, hyväksyminen ja armollinen
asenne voivat ylittää tai ainakin tasoittaa haitallisten
perintötekijöiden vaikutusta. En usko, että olemme perimämme
vankeja, mutta on tärkeää tuntea itsensä ja piirteensä niin
hyvin kuin mahdollista, jotta elämän tuomat haasteet kykenee
kohtaamaan itseään kuunnellen. Tämä vaatii paljon, ja joskus
tarvittava muutosvoima löytyykin vasta monien vaikeuksien ja
vuosikausien itsensä tutkimisen jälkeen.
Temperamentti
on Keltikangas-Järvisen (2009) mukaan ihmisen synnynnäinen
toimintatyyli tai tapa reagoida. Yksilöt reagoivat eri tavoin
temperamenttinsa mukaisesti niin sisäisiin kuin ulkoisiin asioihin.
Temperamentti säilyy läpi elämän, mutta väistyy usein sivuun
muiden persoonallisuuspiirteiden tieltä. Kaikki
temperamenttipiirteet eivät ole ympäristön mielestä kulttuurista
riippuen kovin suotavia, joten ihminen oppii säätelemään
temperamenttiaan aikuistuessaan. Jatkuva temperamentin muokkaus
vaikuttaa persoonallisuuteen negatiivisesti itsetuntoa heikentäen ja
aiheuttaen ihmisessä tunteen vääränlaisuudesta.
(Keltikangas-Järvinen 2009, s. 50-51.) Voisiko sen tiedostamisella,
että ihmiset ovat erilaisia temperamentiltaan, olla vaikutusta
persoonallisuuden muuttamiseen tietoisesti sovinnollisemmaksi ja
tyynemmäksi. Ihmisen lakatessa syyttämästä toisia ja itseään
erilaisista tavoista tehdä asioita ja salliessaan erilaisuuden,
elämä helpottuu huomattavasti ja antaa persoonallisuudelle tilaa
kehittyä ja muuttua.
Toinen
persoonallisuuden taso koostuu tyypillisistä sopeutumistavoista.
Lazaruksen (1966) kognitiivinen stressiteoria ottaa huomioon
ihmisen oman aktiivisuuden stressinkäsittelijänä.
Selviytymiskeinot ovat muuntuvia ja siten opeteltavissa. Susan
Folkman (2008) on kehittänyt Lazaruksen teoriaa ja kytkenyt siihen
mukaan merkityskeskeiset selviytymiskeinot. Niiden valinnassa
ja käytössä on tärkeä rooli ihmisen uskomuksilla ja henkisillä
näkemyksillä. Kokemukset voivat kasvattaa ja viisaus lisääntyä
merkityssuuntautuneiden selviytymiskeinojen hyvällä käytöllä.
Ihminen oppii, mikä on tärkeintä uudessa tilanteessa ja muuttaa
arvojärjestystään. Myönteisten asioiden merkitysten lisääminen
arkisiin asioihin ja itsemuistuttelu hyvistä asioista auttaa
selviämään haastavissa elämäntilanteissa. (Feldt &
Mäkikangas 2009, s. 94 – 99.) Mielestäni ihmisen on olennaista
uskaltaa pureutua omiin, joskus piintyneihin tapoihinsa suhtautua
vaikeuksiin ja stressiin ja opetella uusia merkityssuuntautuneita
tapoja kohdata ne. Se vaatii avoimuutta, mutta siten ihminen voi
oppia säätelemään tunteitaan paremmin ja voi tuottaa elämäänsä
tasapainoa, joka heijastuu myös ulkoiseen käyttäytymiseen. Aiemmat
kokemukset kuitenkin muokkaavat ihmisen toiminta-ja tulkintapoja ja
aiheuttavat usein itseään toteuttavia ennusteita (Nurmi 2009,
s.120). Tiedän omasta kokemuksestani, että negatiivisia kierteitä
on vaikea katkaista helposti, mutta jos ihminen oppii tunnistamaan
ne ja peloista huolimatta uskaltaa toimia toisin, muutos on jo
alkanut. Muutokseen tarvitaan uuden toimintatavan jatkuvaa
toistamista, paljon itsemyötätuntoa ja usein myös muiden ihmisten
kannustusta. Aikaisemman elämän ”tietämättömyyden”
hyväksyminen ja uuden tilanteen kohtaaminen kuin puhtaalta pöydältä
auttaa luomaan uusia, tuoreita mahdollisuuksia. Toisella
persoonallisuuden tasolla ihminen voi itse muuttaa asioita ja siten
vaikuttaa persoonallisuutensa ilmiasuun. Omien haitallisten
selviytymiskeinojen tutkiminen ja tunnistaminen muuttaa
käyttäytymistä. Esimerkiksi ennen alistuvasta ihmisestä voi tulla
vahvatahtoisempi ja sitä kautta itsetunnoltaan parempi sekä
avoimempi uusille asioille.
Kolmannella
tasolla tarinamuotoinen identiteetti vastaa kysymyksiin: Kuka
olen, miten tulin tällaiseksi,
mihin olen menossa? Tarina on koko ajan kehittyvä ja ihminen tuottaa
sitä itse. (Metsäpelto & Feldt 2009, s.26.) Eriksonin (1950,
1968) mukaan identiteetti on intrapsyykkinen rakenne, jonka
rakentuessa
ihminen pyrkii löytämään oman minänsä. Identiteettitasolla
ihminen on tietoinen sekä omasta ainutlaatuisuudestaan
sekä samankaltaisuudestaan muiden kanssa ja myös omista
vahvuuksistaan ja heikkouksistaan. Yksilön omakohtainen etsintä ja
erilaisten vaihtoehtojen pohdinta on tärkeää. (Fadjukoff 2009, s
180-183.) Kypsä identiteettirakenne on avoin muutoksille ja
identiteetin jatkuvasta työstämisestä aikuisuudessa on tullut osa
kokonaisidentiteetin muodostusta (Fadjukoff 2009, s.187). Kun kaikki
Mc Adamsin teorian persoonallisuuden tasot yhdistää, muodostuu
kokonaispersoonallisuus. Matkalla kypsään, viisaaseen
persoonallisuuteen on monia kohtia, joissa ihminen voi lähestyä
sitä tai mennä siitä poispäin. Noita kohtia sanoisin niiksi
valinnanpaikoiksi, joissa ihminen voi valita, minkälaisen suunnan
persoonallisuuden kehitys ottaa. Kaikki ei ole itsestä kiinni, mutta
paljon voi ihminen itsekin tehdä. Erilaiset identiteettikriisit
tuovat ihmiselle kultalautasella kysymyksiä siitä, millainen hän
haluaa olla ja mihin suuntaan pyrkiä. Vastaako ihminen niihin
kysymyksiin avoimin mielin ja myös muut ihmiset huomioiden ja
jokaisessa uudessa polun mutkassa tarkasti itseään tutkien.
Uskaltaako ihminen alkaa valita, koska Kiergegaardin mukaan
persoonallisuus herää henkiin vasta silloin, kun ihminen alkaa
valita reagoimisen sijaan (Perttula 2009, s.207).
Loppupohdinta
Kysyin
kolmelta ihmiseltä heidän käsitystään persoonallisuuden
muuttamisesta ja sain kaksi vastausta. Yksi henkilöistä vastasi,
että ihminen pystyy muuttamaan persoonaansa tietoisen työskentelyn
kautta. Toinen ja kolmas vastaaja lähestyivät asiaa toisin ja
kysyivät vastakysymyksen: Tarvitseeko ihmisen muuttaa omaa
persoonallisuuttaan? Se mitä he tarkoittivat, piti sisällään sen
ajatuksen, että tärkeintä on hyväksyä itsensä, ei niinkään
yrittää muuttaa tiettyjä osia itsessämme. Viimeksi mainittu
vastaus oli äärimmäisen kiinnostava, sillä sen pohjana on ajatus
siitä, että olemme täydellisiä sellaisina kuin olemme ja yleensä
yritykset muuttaa omaa persoonaansa johtavat usein aidon
persoonallisuuden peittämiseen. He kokivat persoonallisuuden
muuttamisyritykset liiallisena yrityksenä sopeutua ympäristön
vaatimuksiin. Heidän mielestään itsensä hyväksymisen kautta
ihmisen persoonallisuus alkaa muuttua luonnostaan
sellaiseksi kuin se on tarkoitettukin.
Kun
itse aloin pohtia aihetta, kirjoitin listan asioista, jotka
mielestäni kuuluivat aiheen sisälle. Listasta tuli pitkä ja se
sisälsi paljon sanoja, jotka liittyivät ihmisen henkiseen kasvuun
ja itse tehtyyn työhön itsensä
kanssa. Listassa mainittiin jalostuminen, sopeuttaminen,
itsereflektio, särminen hiominen, oma tahto ja päämäärä oman
persoonan suhteen, hyväksyntä ja armollisuus, kognitiivisten
kykyjen harjoittaminen, terapeuttiset kohtaamiset, tunnetyöskentely,
kärsivällisyyden opettelu, identiteetin selkiyttäminen,
itsetunnon kohentaminen ja itsensä haastaminen. Huokaisin
mielessäni, että persoonallisuuttaan tai sen ilmiasua voinee
muuttaa, mutta se vaatii kovaa ja tietoista työtä niin
kognitiivisella kuin tunnepuolellakin. Persoonallisuus tosin saattaa
muuttua myös itsestään eri elämänvaiheissa
identiteetti-muutosten myötä ja eri roolien kautta kautta ihmisellä
on mahdollisuus ilmentää persoonallisuuttaan eri tavoin.
Elämänkaaren myötä ihminen oppii hyvässä tapauksessa luopumaan
liiasta itsekritiikistä, oppii hallitsemaan reaktiivisuuttaan ja
rauhoittamaan mielensä. Persoonallisuus ikäänkuin pehmenee.
Tietoinen toisin tekeminen ja omien ajatusten kyseenalaistaminen
muuttavat persoonallisuutta pitkällä aikavälillä avoimempaan
suuntaan. Motivaatio on tärkein asia. Ilman sitä persoonallisuuden
muuttaminen on vaikeaa, sillä ihmisellä täytyy olla halu kehittyä
ja muuttua. Terapia auttaa silloin, kun itseltä on työkalut
hukassa, sillä terapian tarkoitus on muuttaa jotain ihmisessä,
mutta se ei tee sitä ilman ihmisen omaa osuutta ja tahtoa.
Kuten
pohdinnan alussa tuli esiin, voidaan myös kysyä, tarvitseeko
persoonallisuutta muuttaa vai muuttuuko se kuin itsestään, kun
ihminen alkaa hyväksyä itseään sellaisena kuin on. Vaikuttaako
hyväksyminen niin, että ihmisen jatkuvan sisäisen
tyytymättömyyden ja ristiriitojen tauotessa persoonallisuus
alkaakin tulla esiin sellaisena kuin sen pitääkin? Johtuvatko
neuroosit, kapinat ja muut ongelmat lopultakin siitä, että yritämme
olla jotain muuta kuin olemme ja vain miellyttää muita? Oman
olemuksensa ja itsensä hyväksymisellä on laajamittaiset
seuraukset. Ihmisen ei tarvitse enää suojella omaa minuuttaan ja
identiteettiään rajuin keinoin, koska hän hyväksymisellään
antaa luvan niin muutokselle kuin pysyvyydellekin. Ehkä se, mitä
ihmisen tarvitsee tehdä, on pelkästään nähdä itsensä
rehellisesti ja hyväksyä näkemänsä. Siinä saattaa piillä se
vallankumouksellinen oivallus, joka muuttaa ihmisen persoonallisuutta
tarvittaessa. Onko sittenkin niin, että me muutumme, kun lakkaamme
yrittämästä muuttua?
Lähteet:
Meitä
on moneksi. Persoonallisuuden psykologiset piirteet. (toim.)
Metsäpelto, R-L. & Feldt, T. Kirjoittajat: Metsäpelto, R-L.,
Feldt, T., Vierikko, E., Keltikangas-Järvinen, L., Rantanen, J.,
Mäkikangas, A., Nurmi, J-E., Fadjukoff, P., Perttula, J. (2009).
(PS-Kustannus).
Nolen-Hoeksema,
S., Fredrickson, B., Loftus, G. & Lutz, C. (2016). Atkinson &
Hilgard’s introduction to psychology.(16th
edition).