Kesä! Hiphei!

Kesä, kesä, KESÄ! Kesäfiilistä pukkaa! Tuon raskaan, muuttojen täyteisen, ankean, surullisen, pimeän ja toisaalta lohdullisenkin talven jälkeen (keväästä hädin tuskin selvinneenä) on ihan mahtavaa kohdata kunnon kesäsää ja kunnon kesätunnelma itsessä.

Minulle kevät ja kesän saapuminen on yleensä vaikeaa aikaa. Alakulo saa jotenkin vallan, valon voimakas lisääntyminen tuntuu vaativan reippautta ja vaikka mitä muutakin toimenpidettä ja tuo vaatimus taas puolestaan tekee kipeää talvesta väsyneelle ja koomaan jo tottuneelle sielulle. "Täh, mitäs nyt, pitäskö taas alkaa viheriöimään...taasko pitäisi kasvaa ja kehittyä. Mitä ihmettä nuo ihmiset hihhuloi noilla pihoillaan? Haravat heiluu, kukkapenkit kuovitaan viiimeistä pohjaa myöten rikkaruohoista, autoihin vaihdetaan renkaita joka mutkassa ja minä haluaisin vain nukkua...krooh". Lopulta tulee tämä löytämisen riemu; kesä ja lämpö, vihreys ja kukkaloisto. En voi sitä vastustaa, se vie mukanaan (ei aina, mutta useimmiten). Nyt saan iloita jälleen siitä, että kesä vie ja minä vikisen. En laita vastaankaan. Jos minuun ilo jostain tarttuu, pidän siitä kiinni loppuun asti. :)

Omallakin parvekkeella orvokit kukkii taas, pitkästä aikaa, ja sydämessäkin kukkii jonkinlainen onni ja keveys. Minulla ei ole mitään upouutta syytä riemuun, pelkkä lämpö riittää juuri nyt. Se on niin arvokas tunne, etten voi sanoa muuta kuin KIITOS! Huomisesta en tiedä, mutta näillä näkymin huomennakin on hauskaa, jos elämää sinne asti riittää.

Suomen kesä! Tämä on ihan jotain ihan muuta kuin Kanarian loputon kesä. Tämä on hämmästys, kummastus ja uudelleensyntymä. Jälleen kerran.