sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Näkymättömyyden sairaus

Olen viime aikoina innostunut pelaamisesta, siis rahapeleistä. Hyvin pienillä panoksilla tosin, koska olen samalla myös melko tarkka raha-asioideni suhteen. Miten tämä liittyy sitten tuohon otsikkooni näkymättömyyden sairaudesta? No, jotenkin minusta tuntuu, että me ns. "näkymättömyyteen sairastuneet" etsimme koko elämämme ajan keinoja joilla poistaa tuota tunnetta, ettemme ole olemassa muille tai edes itsellemme.

Minulle pelaaminen antoi aluksi tunteen, että olen siunattu, minua katselee joukko enkeleitä, jotka haluavat minulle vain hyvää ja tietenkin samalla ohjaavat numeroita niin, että tulen nähdyksi ja samalla "rikkaammaksi". Sain muutaman voitonkin heti ja sen seurauksena tunsin niin suurta nähdyksi tulemista, että se voitti melkein jopa alkoholin himoni! Tunsin onnea, huumaavaa rauhaa ja positiivisuutta. En olekaan hylätty! Minut on nähty, minun tarpeeni on huomioitu! Kiitollisuus ja olemassaolon riemu täyttivät mieleni. Huokaus, rauha, lepo; minä olen. OLEN. Olen olemassa ja minusta välitetään. En olekaan se, joka sivuutetaan jokaisessa arvonnassa, oli kyseessä sitten ne elämään saadut eväät tai bingovoitto.

Minua itseasiassa itkettää tätä kirjoittaessa. Niin kipeä tämä asia on minulle.

Jatkoin pelaamista uskoen (lähinnä toivoen), että onneni on pysyvästi kääntynyt. Odotin ihmeellisiä yllätyksiä, edes pikkuvoittoja...mutta...kun tappiot alkoivat seurata toisiaan ja nuo muut käsittämättömän onnekkaat ihmiset keräsivät voittojaan yhä uudelleen ja uudelleen, peli pelin jälkeen, aloin väsyä. Koin ensin hämmästystä, sitten pettymystä ja kateellisuutta ja lopulta olin täynnä kummallista vihaa noita onnekkaita kohtaan.

Katkeruus alkoi myös nostaa päätään ja aloin pohtia mielessäni noiden äärimmäisen ärsyttävien voittajien taktiikkaa. Leimasin heidät mielessäni itsekkäiksi ja muista piittaamattomiksi, koska he eivät älynneet poistua kahden voiton jälkeen ja antaa muidenkin koettaa onneaan. Näin heidät sieluni silmillä kyynärpäätaktiikalla eteneviksi rikkaiksi paskoiksi, jotka pelleilevät köyhien kustannuksella. Heillähän on varaa pitää panokset korkealla joka pelissä. Hetkittäin olin täynnä sellaista raivoa, joka olisin voinut melkein kiljua ääneen. Lopulta yritin vain suojella itseäni; suljin chatin, etten näkisi voittajien riemua ja kiitospuheita. Sekään ei kuitenkaan riittänyt; lopulta suljin silmäni ja käänsin pääni pois voittokellojen kaikuessa, etten vain näkisi kuka TAAS voittaa. Aloin hajota henkisesti. Ja kyseessä oli vain...eBingo.

Tämä ei ole naurun asia, vaikka nyt minua vähän hymyilyttääkin. Aloin kirjoittaa tästä kokemuksesta sen tähden, että tajusin sen seurauksena omalla kohdallani kärsiväni näkymättömyyden sairaudesta. Tämä ei ole itselleni uusi huomio, mutta koska koin tuossa pelissä ensin näkyvyyttä ja sitten sen menetystä, tajusin kirkkaasti jotain siitä, miten tämä "sairaus" vaikuttaa tunteisiini ja jopa käytökseeni.

Olen ollut lapsesta saakka näkymätön lapsi. Tämä kokemus on lähinnä oman itseni kokema tunne, mutta on sille ihan virallista näyttöäkin. Tiedän, että en ole saanut sitä huolenpitoa ja rakkautta, jota olisin tarvinnut kasvaakseni henkisesti tasapainoiseksi ja omasta arvostaan selkeästi tietoiseksi ihmiseksi. Ja se puutostauti näkyy kaikkialla elämässäni. Saatan kokea olevani eriarvoinen ja hylätty hyvin herkästi, haistan sen kauas ja myös tunnen jatkuvasti vereslihalla olevassa sydämessäni sen kivun. Voi olla että olen joskus väärässä noiden kokemuksieni kanssa, mutta aistin joka tapauksessa jotain, jotain joka ikäänkuin nousee jostain vanhasta, kuin kaikuna, yhä uudelleen ja uudelleen. Kaipaan suunnattomasti, jopa henkeen ja vereen tasa-arvoisuutta ja varsinkin oikeudenmukaisuutta niin omalla kuin muidenkin ihmisten kohdalla. Henkinen tasapainoni järkkyy joka kerta kun kohtaan epäoikeudenmukaisuutta.

Tällainen elämä on raskasta sillä se ei jätä riittävästi tilaa rennolle rakkaudelle ja luottamukselle. Silti olen kokenut sitäkin ja se onkin ollut elämäni suurin lahja. Nyt kuitenkin eletään jälleen näitä aikoja, jolloin joudun tutkimaan itseäni, opettelemaan luottamusta ja sitä, että minullakin on oikeus olla näkyvä. Se ei vaadi bingovoittoja (vaikka toivookin niitä), se kysyy vain itseltään; mikä sinut saa katoamaan, sillä siinähän sinä olet. Ala elää ja uskoa, että maailmankaikkeus ja sen voimat ovat sinuakin varten.

Jatkan aiheesta myöhemmin. Kiitos lukijoille mielenkiinnostanne!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti