Joskus vain tuntuu tältä

 Teksti vuodelta 2018. Jaan, koska itselleni ajoittain ajankohtainen.

*************************

Itselläni on taipumusta miettiä asioita ja elämää joskus hyvinkin kyynisesti. Olen kuitenkin pohjimmiltani melko optimistinen. Uskon, että asiat selviävät aina jotenkin, että lähes kaikesta voi päästä yli. Siltikin olen aika lailla myös menneisyyteni vanki. Taistelen niin päivisin hereillä ollessani kuin öisinkin unimaailmassani menneisyyteni kipujen ja oman riittämättömyyteni kanssa ja minun on vaikea antaa itselleni anteeksi joitakin asioita, vaikka kovasti olen yrittänyt. Se vain tuntuu välillä ihan mahdottomalta. Noissa kohdissa tulee yleensä taas Jumalakin mieleen ja pyydän, josko hän voisi auttaa asiassa.

 

Ehkä armo onkin ainoa apu. Mutta vaikka paljon olen siitäkin kuullut ja siitä kirjoja lukenut, en osaa sitä omalle kohdalleni monestikaan ajatella. Välillä lannistun ja ajattelen, että minut on "tuomittu" elämään tällä tavoin. Että näin on tarkoitettu. Ehkä minun on tällaisena helpompi ymmärtää niitä ihmisiä, jotka kokevat syyllisyyttä ja häpeää ja jotka eivät kykene muuttumaan "paremmiksi". On helpompi olla tuomitsematta ketään, koska itseä ei oikeastaan kykene näkemään minkään asian tai kauheuden yläpuolella olevana.

 

Kirjoitin aikanaan kyynisen runon elämän tyhjyydestä. Tai siitä, kun ei oikein tajua, miksi täällä ollaan ja mihin pitäisi pyrkiä? Kun katsoo elämää sivusta ja jotenkin tajuaa sen hulluuden ja turhuuden, minkä ympärillä me pyörimme. Miten kuvittelemme tekemisemme jotenkin niin tärkeäksi, tai sitten näemme kaiken vain roskana.

 

En kannusta ajattelemaan tällä tavoin. Mutta joskus vain käy näin. Itseni tällainen kyynisyys pistää toisaalta ajattelemaan elämää eri suunnasta. Ehkä elämä ei tapahdu muualla, ehkä se mitä näen on vain harhaa, omien uskomusteni tuotetta, ja se joka katsoo, on elämä itse. Ehkä elämä ei ole arvottamista, vaan arvo sinänsä. Lahja, jota on vaan joskus niin kovin, kovin vaikea avata.

 

 

Mitä on elämä

 

Mitä on elämä muuta kuin

päivien kuluttamista,

tuntien täyttämistä,

minuuttien murentamista.

Unohdan hetket, jotka

haluaisin muistaa,

muistan hetket, jotka

haluaisin unohtaa.


Mitä on elämä muuta kuin

kuvitelmaa elämisestä,

haaveilua sen hedelmistä,

takertumista luuloihin.


Yritän kuluttaa aikaa

jota ei ole,

yritän keksiä tekemistä,

jolla ei ole tarkoitusta.


Mitä on elämä muuta kuin

näyttelemistä

vieraalla estradilla,

monologeja,

papukaijasyndroomaa.


Teen suuria tyhjästä

ja huudan tyhjiä sanoja,

teen pieniä suurista

ja itken katkeria kyyneleitä.


Mitä on elämä muuta kuin

sen tajuamista, ettet tajua mitään,

et koskaan, että olet yksin,

että olet hukassa, kadonnut

elämään, joka ei anna

vastauksia koskaan.


Mitä on elämä muuta kuin

olemista elossa.

Mitä on eläminen muuta kuin

kulkemista kohti kuolemaa.


Mitä on kuolema?

 

 

(2010)