Alempi teksti on koottu kahdesta blogitekstistä tai vain yhdistetty ne, koska tavallaan kuuluvat yhteen.
************
Metaforan voima
5.maaliskuuta 2015
Oivalsin, kiitos NLP:n, miten olen yhdellä valtavalla metaforalla elämästäni vaikuttanut siihen luultavasti enemmän kuin tiedänkään. Minulla on blogi, jonka nimi on Selviytymistaistelu. Se kuvaa elämääni, sen jatkuvia taisteluita ja kaatumisia. Se kuvaa niistä selviytymistä ja sitten taas uusia kaatumisia ja haavoittumisia jne. Ihan hetki sitten mainitsin täällä eräässä kirjoituksessakin laittavani sotamaalauksen päälle ja lähteväni uuteen taistoon. Eli, minulla on siis elämästäni tällainen käsitys, jota kuvaan metaforalla: Selviytymistaistelu, ei lie ihme, että sitä se sitten onkin, ihan koko ajan.
Nyt olisi (on) varmaan aika laskea jo sotakirveet, pestä pois
sotamaalaus ja keksiä elämääni kuvaamaan uusi metafora. Minä, rauhan nainen en sotaa kaipaa lopultakaan, en ole
kaivannut koskaan, vaikka itseni sellaiseen olen aiemmin hyvin
osannutkin johdattaa.
Elämäni kuvaaminen metaforalla Selviytymistaistelu on siis luultavasti myös tehnyt siitä sellaista tai ollut vaikuttamassa tunnetasolla asenteisiini. Olen nähnyt edessäni vain voitettavia esteitä, rajoitteita ja suuren joukon henkisiä vihollisia. Olen kokenut, että minun pitää taistella ja taas taistella pysyäkseni edes joten kuten hengissä. Selviytyminen on kovaa työtä, jatkuvaa aseiden kolistelua ja myös siksi kunnioitettavaa. Onko tosiaan niin? Onko? Haluan kyseenalaistaa tuon asenteeni nyt tai ei koskaan.
Elämäni kuvaaminen metaforalla Selviytymistaistelu on siis luultavasti myös tehnyt siitä sellaista tai ollut vaikuttamassa tunnetasolla asenteisiini. Olen nähnyt edessäni vain voitettavia esteitä, rajoitteita ja suuren joukon henkisiä vihollisia. Olen kokenut, että minun pitää taistella ja taas taistella pysyäkseni edes joten kuten hengissä. Selviytyminen on kovaa työtä, jatkuvaa aseiden kolistelua ja myös siksi kunnioitettavaa. Onko tosiaan niin? Onko? Haluan kyseenalaistaa tuon asenteeni nyt tai ei koskaan.
Tämä kymmenen vuoden takainen runoni on johdattamassa minua
uuteen vertauskuvaan elämästäni. Tässäkin on aiheena "sota",
mutta nyt ollaan sentään jo hiukan positiivisemmalla mielellä
liikkeellä. Olkoot tämä nyt välivaihe tai vaikkapa sitten se
myönteinen, hiukan leikillinen uusi asenne, suunta. Elämä voikin
olla selviytymistaistelun sijaan lumisotaa, jossa minäkin saan
heittää lumipalloja. Ehkä ne kasvoihini tai niskaani läsähtäneet
pallot elämän taholta voikin ottaa vain virkistävinä ja
herättävinä haasteina kohdata elämä uteliaana kuin lapsi?
Kulkea yllytyshulluna ja naurussa suin kohti uutta lumisotaa. Elämä
haastaa rakkaudella - ei yritä tappaa tai tuomita - tämän haluan
oppia. Tähän haastan itseni.
HAASTE
elämä on unohtanut
minut
jälleen kerran
ajattelin nyreästi
kunnes puu pudotti
niskaani aimo
lumipallon
keskellä kävelytietä
ja minua
alkoikin naurattaa
juuri kun olin
kääntänyt
elämänilolle
selkäni
elämä haastoikin
minut
kanssaan lumisotaan
ja minä olen
yllytyshullu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti