torstai 16. heinäkuuta 2020

Kohti lumisotaa, käy!

Kaivelen vanhoja toiseen blogiini kirjoittamiani tekstejä ja tuon  niitä uudelleen esiin siksi, että itse löydän niistä tärkeää asiaa, joka olisi hyvä minun itseni edelleen huomioida ja myös muidenkin.
Alempi teksti on koottu kahdesta blogitekstistä tai vain yhdistetty ne, koska tavallaan kuuluvat yhteen.

************

Metaforan voima
5.maaliskuuta 2015



Oivalsin, kiitos NLP:n, miten olen yhdellä valtavalla metaforalla elämästäni vaikuttanut siihen luultavasti enemmän kuin tiedänkään. Minulla on blogi, jonka nimi on Selviytymistaistelu. Se kuvaa elämääni, sen jatkuvia taisteluita ja kaatumisia. Se kuvaa niistä selviytymistä ja sitten taas uusia kaatumisia ja haavoittumisia jne. Ihan hetki sitten mainitsin täällä eräässä kirjoituksessakin laittavani sotamaalauksen päälle ja lähteväni uuteen taistoon. Eli, minulla on siis elämästäni tällainen käsitys, jota kuvaan metaforalla: Selviytymistaistelu, ei lie ihme, että sitä se sitten onkin, ihan koko ajan.
Nyt olisi (on) varmaan aika laskea jo sotakirveet, pestä pois sotamaalaus ja keksiä elämääni kuvaamaan uusi metafora. Minä, rauhan nainen en sotaa kaipaa lopultakaan, en ole kaivannut koskaan, vaikka itseni sellaiseen olen aiemmin hyvin osannutkin johdattaa.

Elämäni kuvaaminen metaforalla Selviytymistaistelu on siis luultavasti myös tehnyt siitä sellaista tai ollut vaikuttamassa tunnetasolla asenteisiini. Olen nähnyt edessäni vain voitettavia esteitä, rajoitteita ja suuren joukon henkisiä vihollisia. Olen kokenut, että minun pitää taistella ja taas taistella pysyäkseni edes joten kuten hengissä. Selviytyminen on kovaa työtä, jatkuvaa aseiden kolistelua ja myös siksi kunnioitettavaa. Onko tosiaan niin? Onko? Haluan kyseenalaistaa tuon asenteeni nyt tai ei koskaan.

Tämä kymmenen vuoden takainen runoni on johdattamassa minua uuteen vertauskuvaan elämästäni. Tässäkin on aiheena "sota", mutta nyt ollaan sentään jo hiukan positiivisemmalla mielellä liikkeellä. Olkoot tämä nyt välivaihe tai vaikkapa sitten se myönteinen, hiukan leikillinen uusi asenne, suunta. Elämä voikin olla selviytymistaistelun sijaan lumisotaa, jossa minäkin saan heittää lumipalloja. Ehkä ne kasvoihini tai niskaani läsähtäneet pallot elämän taholta voikin ottaa vain virkistävinä ja herättävinä haasteina kohdata elämä uteliaana kuin lapsi?  Kulkea yllytyshulluna ja naurussa suin kohti uutta lumisotaa. Elämä haastaa rakkaudella - ei yritä tappaa tai tuomita - tämän haluan oppia. Tähän haastan itseni.

HAASTE


elämä on unohtanut minut
jälleen kerran

ajattelin nyreästi

kunnes puu pudotti
niskaani aimo lumipallon

keskellä kävelytietä

ja minua 
alkoikin naurattaa

juuri kun olin kääntänyt
elämänilolle selkäni

elämä haastoikin minut
kanssaan lumisotaan

ja minä olen yllytyshullu





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti