perjantai 30. marraskuuta 2012

Muurit

Edelleen jaan vanhoja tekstejäni. Tämä on viimeinen osa erästä pohdintasarjaa ja jäi silloin kesken. Tarkoitus oli analysoida tätä juttua henkisellä tasollakin, mutta jostain syystä en sitä jaksanut tehdä. Laitan tähän tämän ns. esipuheen ja ensi kerralla kirjoitan sen jatko-osan. Ehkä.

*****

Muureja on monenlaisia, on paksuja, on ohuempia, on korkeita, on matalampia. Mutta yleensä muuri on aina rakennettu kivestä tai vastaavasta materiaalista. Muureissa on tavallisimmin kiviä ladottuna päällekkäin ja vierekkäin ja ne on yhdistetty laastilla tarvittaessa. Riippuu, miten vahva muurista halutaan. Toki ilman laastiakin syntyy vahvoja muureja tai rakennelmia. Tarpeeksi raskaat ja sopivan muotoiset kivet sopivasti päällekkäin ja vierekkäin muodostavat niin raskaan rakennelman, että sitä ei mikään heilauta. Mitkään lautakyhäelmät kuitenkaan eivät ansaitse tulla kutsutuiksi muurin nimellä. Ne ovat vain vaivaisia aitoja. Niiden yli, jopa läpi mennään melko helposti ja niiden tarkoitus on lähinnä suojata vain katseilta. 

Muurin tarkoitus on suojata kaikelta kontaktilta. Muurin tarkoitus on kertoa, että tästä kohtaa ei ole mitään mahdollisuutta edetä enempää. Mutta muuria saa koskettaa, ihailla ja sen viileydestä nauttia. Se on itsessäänkin ihme ja nähtävyys. Muuri kertoo, että toisella puolella halutaan olla rauhassa. Riippuu tietenkin siitä, kummalla puolella muuria seisotaan. Sisällä olijalle se kertoo turvasta ja ulkopuolella olijalle se on viesti saavuttamattomuudesta.  Vankilan muurit puolestaan kertovat edellisen lauseen tunteet  päinvastaisina.

 Muureista suurin meidän maailmassamme on Kiinan muuri, jonka leveys sallii jopa autoilla ajelun sen päällä ja jonka pituus on täysin käsittämätön. Yli 6500 kilometriä 8 metriä korkeaa ja 6 metriä leveää muuria kiertää Kiinaa suojellakseen sitä ulkopuolisen hyökkäyksiltä. Siltikään se ei ole siinä aina onnistunut. Kiistämätön tosiasia kuitenkin on, että yritys on  uskomattoman hyvä. Itsesuojelun eteen nähdään joskus niin paljon vaivaa, että sen edestä uhrataan oma vapaus ja uhrataan jopa toistenkin ihmisten vapaus. Koko elämä voi mennä muurin rakentamiseen, sillä sen korkeus ei ehkä koskaan tunnu tarpeeksi hyvältä. Säännöllisin väliajoin pitää lisätä kiviä sinne tänne ja järjestää tähystyspaikkoja ja -aukkoja sopiviin kohtiin. Eikä muuri yleensä aikojen saatossa pehmene, se voi kasvaa kyllä sammalta, ja sen myötä muuttaa ulkomuotoaan. Ehkä se voi myös murtua jostain kohtaa, mutta koskaan se ei kaadu kokonaan ilman suurta voimaa, tietoista murtamista. Muurin rakentamiseen vaaditaan yleensä myös ulkopuolisia osallistujia, pakotetaan heidät kenties tekemään se raskain työ eli kivien raahaus ja varsinainen rakentaminen.

Se mitä muurin takana on, on yleensä sitä kiinnostavampaa, mitä komeampi tuo rakennelma on. Mutta silti yritykset toiselle puolelle pääsemiseksi jätetään usein pelkäksi haaveiluksi, sillä se vaatisi niin paljon rohkeutta, nokkeluutta ja kaikkea muutakin uskallusta, että harva siihen lopultakaan ryhtyy. Muurin sisäpuolella saakin olla melko rauhassa ja yksin, se on selvää ja siksi muureja rakennetaankin; suojelemaan ulkopuolisten hyökkäyksiltä tai sitten erottamaan erilaisena pidetyt maailmat toisistaan sekasorron ja hämmennyksen välltämiseksi. Yleensä muurin toisella puolella on vapaus ja toisella puolella kuri ja järjestys, jopa rangaistus vrt.vankilan muurit.
Tämän pienen alkupuheen jälkeen saatan päästä jopa asiaankin, eli siihen, mitä muuri voisi tarkoittaa meidän henkisessä elämässämme. Mutta siitä sitten seuraavassa jaksossa, enkä muuten vielä itsekään tiedä, mitä seuraava jakso pitää sisällään. Jännittävää, eikö totta.


lauantai 17. marraskuuta 2012

Manipuloitu maailma

Maailma on paha paikka. Jokainen on kuullut tämän toteamuksen joko omasta suustaan tai siinä lähellä olevan suusta. Kirjoitan tänään (psykologisen) manipuloinnin synnistä. Käytän sanaa synti, koska pidän sitä yhtenä vaikeimmin havaittavissa ja vastustettavissa olevista tavoista vaikuttaa muihin negatiivisesti, ehkä joskus harvoin myös positiivisesti. Myönnän, en ole edelleenkään asiantuntija psykologiassa tai ihmisyydessä, mutta onneksi minulla on ajatuksia. Niitä haluan toisinaan jakaa muillekin. Kirjoitan jälleen ilman vahvaa tukeutumista asialähteisiin. Yritän kaivaa omasta itsestäni tiedostamatonta tietoa esiin, vaikka jotain olen kyllä asiasta lukenutkin.

Tutkin hieman manipulointi-termiä netissä. Se tulee latinan kielen sanasta manus, käsi (wikipedia). Lyhykäisuudessään se tarkoittaa käsittelyä,  käsillä tekemistä, kuten esim. kiropratiassa hoidetaan nikamia  manipuloimalla niitä käsin, se on asioiden muokkaamista, muuttamista. Psykologinen ja sosiaalinen manipulointi onkin sitten paljon monimutkaisempi ja usein myös negatiivissävytteinen asia. Uskon, että se on usein myös tiedostamatonta ja joskus jopa pakonomaista toimintaa, jolla asianomainen pyrkii säilyttämään oman tunne-elämänsä vakauden epävarmassa tilanteessa. Psykologisen, tietoisen manipuloinnin räikein muoto on aivopesu, eli ihmisen oman ajattelun, itsetunnon, ja identiteetin murtaminen kokonaan. Aivopesua saatetaan käyttää sotatilanteissa, kidutustilanteissa ja "tappokoneiksi" ihmisiä kasvattavissa yhteisöissä. Henkinen kontrolli, jota voidaan tavata joissain kulttityyppisissä uskonnoissa, on aivopesun hienovaraisempi muoto. Manipuloijia, kultin johtajia, pidetään lähes ystävinä ja toisaalta heitä ihaillaan suunnattomasti. Täten "uhrit" on helpompi saada käyttäytymään yhtenäisesti, koska kaikkihan haluavat olla ihailtujen johtajien kaltaisia.

Tavanomaisempi psykologinen manipulointi voi olla vaikkapa imartelua, lahjomista, syyllistämistä, uhriksi asettautumista tai ylemmälle tasolle asettautumista käskyttämis- tai ohittamisperiaatteella: kokemus, taidot tai tieto on valtaa ja paremmuutta muihin nähden. Lisäksi se voi olla  toisen ihmisen tunne-elämää ja arvomaailmaa hyväksikäyttävää "vetoamista" (vrt. mankuminen, riippuminen, näennäinen avuttomuus). Tavallisissa neuvottelutilanteissa manipulointi on lähes aina läsnä enemmän tai vähemmän ja siksi sen havaitseminen ja vastustaminen kannattaakin opetella havaitsemaan.

Miksi halusin kirjoittaa aiheesta? Alkuperäinen syy oli eräs televisiossa näkemäni dokumentti pari kuukautta sitten terroristipojista, jotka saatiin suorittamaan joukkomurhia, pommi-iskuja ym. manipuloimalla  heidät uskomaan teoilla olevan jumalallisia, ennaltamäärättyjä tarkoitusperiä. Kuuntelin terroristijohtajien puheluita operaation aikana noille naiiveille pojille ja järkytyin. Heitä ohjailtiin kuin nappia painamalla. Tajusin kirkkaasti, kuinka tehokas keino manipulointi (tässä tapauksessa ehkä jo aivopesu) onkaan. Valtapuvun takaa jankutettu uskonnollinen "totuus" oli tuhonnut täysin noiden nuorukaisten oman ajattelukyvyn ja inhimilliset tunteet. Manipuloijat käyttivät sopivassa suhteessa uhkailua, kiirehtimistä, suuria lupauksia paratiisista, kiitollisuutta, siunauksia, tiukkoja käskyjä, ja jopa rakkaudellisia, isällisiäkin ilmauksia. Nuo tavallaan "viattomat" pojat saatiin tekemään hirmutekoja käyttäen keinoina kiistämätöntä arvovaltaa. Johtajilla oli suurta tietoa taivaasta ja maanpäällisestä pahasta, ja tuon "pahan" poistamisessa pojilla oli tärkeä ja ainutlaatuinen tehtävä. He olivat valittuja ja lopuksi heillä suotiin vielä "kunnia" uhrata itsensäkin paratiisin toivossa. Aina ei tarvita edes vuosikausien manipulointia näinkään rajuihin tekoihin, joskus lyhyempikin aika riittää, jos ihminen on elämäntilanteessa, joka altistaa manipuloinnille. Syrjäytynyt tai syrjitty, yhteiskunnan laitapuolella elävä tai muilla tavoilla elämäänsä ja maailmaan syvästi pettynyt ihminen voidaan nopeastikin saada uskomaan mitä kummallisempia asioita, jos niitä julistava henkilö/taho omaa riittävän suuren arvovallan ja lupaukset ovat oikeanlaisia. Myös syyllistämisellä ja pelottelulla on tehokas vaikutus ihmisen ajatteluun. Kauniiden lupausten ja uhkailun vuorottelu näkyi myös tuossa dokumentissa selkeästi - pelon lietsominen piti pojat kurissa ja sitoi ajattelua, lupaukset ja myötäkarvaan silittäminen saivat aikaan halun toimia, jotta odotetut lupaukset vihdoin täyttyisivät. Ihmisen tarve olla oikeassa ja taistelu oman "totuutensa" puolesta voi ääriajattelussa mennä noinkin pitkälle. Itse pyrin välttämään kaikissa asioissa äärilaitoja, koska tiedän että asiat ovat harvoin, jos koskaan kovinkaan mustavalkoisia.

Tuossa mainitsemassani dokumentissa minua järkytti se näennäinen työn helppous, millä terroristijohtajat noita poikia ohjasivat. He kykenivät liikuttelemaan heitä kuin marionettinukkeja. Ei tarvittu syvällisiä pohdintoja tappamisen psykologiasta ja sen moraalisesta oikeutuksesta, ei suuria vetoomuksia; riitti, kun muisti mainita paratiisipalkinnon välillä. Pääasiassa pojille tuntuivat riittävän hyvinkin yksinkertaiset ohjeet: " Mene rautatieasemalle, ammu kaikki ketkä näet, heitä pommi siellä, täällä ja tuolla..." Lopussa, kun pojat olivat sovitussa paikassa eräässä loistohotellissa, jossa heidän piti ampua kaikki vastaantulijat ja myös huoneissaolijat, tulikin pieni ongelma; hotelli oli niin upea, ja siellä oli niin paljon televisioita ja pelikoneita, että pojat sokaistuivat niistä. He alkoivat ihastella ja ihmetellä kaikkea näkemäänsä, ja jättivät ampumatta  joitakin panttivankejaan. Tässä vaiheessa totesin mielessäni; hetken aikaa he olivat kuin tavallisia poikia. Johtajan piti monta kertaa muistuttaa:  "Hei kuunnelkaa, te olette suorittamassa suurta tehtävää, yrittäkääpä keskittyä nyt!" Tarvittiin myös paljon lempeitäkin sanoja, koska aika noiden poikien kohdalla oli käymässä loppuun. Heidän olisi uhrattava itsensä. Tämä oli kriittinen vaihe, koska aivopesun alta paljastuikin hetkeksi ihminen; halu elää ihan tavallista elämää, pelailla vähän, nautiskella hienosta hotellista. Mutta, lopulta pojat saatiin puhumalla jälleen ojennukseen ja loputkin uhrit ammuttiin. Tuo pieni irtaantuminen robottimaisesta toiminnasta vaikeutti joka tapauksessa tappamistakin ja oli osoitus siitä, että heissä oli jäljellä ripaus inhimillisyyttä.

Tuonkaltaiset tapaukset ovat pitkälle edenneen manipuloinnin äärimuoto, ja siksi se minua ravistelikin. Joskus on hyvä nähdä, mihin psykologinen manipulointi pahimmillaan vie. Lievempiä muotoja kun on niin vaikea aina edes havaita. Sitä vain joskus herää ihmettelemään, miten joku toinen ihminen saa sinut tekemään jotain muuta kuin itse tahtoisit ja jopa tuntemaan oudoilla, itselle vierailla tavoilla. Meistä jokainen manipuloi joskus muita ihmisiä. Haluamme kenties itsellemme jotain niin kiihkeästi, että yritämme käyttää hyväksemme toisen ihmisen heikkoja kohtia. Tai sitten yritämme vain saada hänen huomionsa kääntymään pois omista heikoista puolistamme tai sitten vain nautimme hämmennyksen tuottamisesta. Manipulointia kaikki tyynni. Ehkä tärkeintä on oppia huomaamaan, milloin itse syyllistyy ohjailemaan toista ihmistä väärin keinoin. Minusta tuntuu, että me, joilla on omia lapsia, heitä kasvatettaessa olemme syyllistyneet manipulointiin lähes kaikissa sen muodoissaan. Olemme uhkailleet, kiristäneet, lahjoneet, leikkineet marttyyria....mitä vain. Entäpä rakkaat teinimme, jotka ovat manipuloinnin mestareita! Mistähän hekin sen taidon ovat oppineet?? Niinpä. Tämä saa huomaamaan, että toisten ohjailu on hyvin tavallista, arkipäiväistä toimintaa lopultakin. Tärkeintä on ehkä huomata ne syyt, jotka kaiken toisiin kohdistuvan manipuloinnin takana ovat ja keskittyä niihin.  Lähtekäämme omista motiiveistamme ja itsetuntemuksen opettelusta liikkeelle. Rehellisyys ja suoruus tässäkin asiassa auttaa aika pitkälle.


torstai 8. marraskuuta 2012

Vanha Sydän

Tuli mieleeni analysoida intuitiivisesti Erinin Vanha Sydän -kappaleen lyriikkaa, eli mitä se itselleni merkitsee, minkälaisia mielleyhtymiä ja tunne-elämyksiä saan siitä ja miksi minä pidän siitä niin mahdottoman paljon?
Laitetaanpa aluksi koko lyriikka tähän esille ja sen jälkeen "analyysi" joka on siis VAIN minun tunteitani ja kokemuksiani peilaava ja henkilökohtainen siinä mielessä.Tässä siis esimerkki siitä, miten me/minä kuuntelemme lyriikkaa, jokainen oman henkilöhistoriansa läpi sitä suodattaen.


Vanha, vanha sydämeni, älä mulle laula

Vanha, vanha sydämeni, älä mulle laula

Noita laulujas aina niin nuoren ja rakastuneen
Älä sinä vanha mieli enää mulle jauha
Ihan turhaan sä kirvoitat poltteen jo unohtuneen

Oi, jos se ois niin, hukkuisin huokauksiin

Valvoisin lakanat ryttyyn, saisin kaikesta kii
Katso, kun kauniina meen, katso, kun loitsin, mä teen
Meille hiiden ja veen, ja aamun uupuneen

Vanha, vanha sydämeni, miksi mulle laulat?

Miksi tarjoat kaunista, hienoa rakastajaa?
Kun hänkin vielä lähtee pois ja sitten mä itken, kaipaan
Kuin hiipuva hanki vain oottelen vaeltajaa

Mut jos oisit mun, uskoisin täysikuuhun

Uskoisin rakkauslauluihin, nääthän sä kun
Mä niin kauniina meen, katso, kun loitsin, mä teen
Meille hiiden ja veen, ja aamun uupuneen
Oi, jos se ois niin, hukkuisin huokauksiin
Valvoisin lakanat ryttyyn, saisin kaikesta kii
Katso, kun kauniina meen, katso, kun loitsin, mä teen
Meille hiiden ja veen, ja aamun uupuneen

Vanha, vanha sydämeni, miksi mulle laulat?


**************


"Vanha, vanha sydämeni, älä mulle laula/Vanha, vanha sydämeni, älä mulle laula"

Tästä aloituksesta tulee mieleeni jo elämässään hiukan luovuttanut ihminen, joka ikään kuin toruu sydäntään ja sen toiveita heti kättelyssä, yrittäen selittää itselleen, että sydänhän on siis tosiaan hyvin vanha; kulunut, rispaantunut, kolottava, vaivainen, kaiken jo nähnyt.  Laulaja ikäänkuin hymähtää itselleen vaivautuneena, nolosteleekin, ja yrittää viedä sydämen haaveet realismiin välittömästi ja katkaista toiveilta siivet ennenkuin ne ovat kasvaneet liian isoiksi.


"Noita laulujas aina niin nuoren ja rakastuneen
Älä sinä vanha mieli enää mulle jauha
Ihan turhaan sä kirvoitat poltteen jo unohtuneen"


Sydämen laulu kuuluu nuoruuteen, rakkauteen, eikä vanha sydän sellaista enää kaipaa, tarvitse, eikä varsinkaan ansaitse. Mutta mieli ja sydän jauhaa kuin jonkin muun voiman johtamana, ihminen yrittää estellä, olla "aikuinen", viileä ja realistinen. Hän on pettynyt useasti, ja jaksanut eteenpäin vain luopumalla yrittämisestä ja turhista haaveista. Hän on elänyt tasaista ja  mitään odottamatonta elämää ja ollut piilossa kuin simpukka, suojassa elämän väreiltä. Ihminen on luullut päässeensä tiettyjen tunteiden "yläpuolelle", jolloin sydämestä on tullut vanhan lisäksi kuin tyhjä, kumiseva kuori. Nyt ihminen pelkää, että sydän herää jälleen eloon, alkaa tuntea, ja tuloksena on TAAS kirpeä pettymyksen polte, eikä vanha sydän voi sellaista kestää.

"Oi, jos se ois niin, hukkuisin huokauksiin
Valvoisin lakanat ryttyyn, saisin kaikesta kii
Katso, kun kauniina meen, katso, kun loitsin, mä teen
Meille hiiden ja veen, ja aamun uupuneen"


Nyt unelmat saavat hetkellisen vallan ja ihminen nousee uskomaan ihmeisiin.  Miten ihanaa olisi rakastaa, olla onnesta sekaisin, tuntea elävänsä, parantua kaikista peloista, löytää elämän tarkoitus. Tuo valtava onnen tunne saa ihmisen tuntemaan itsensä kauniiksi, hän kokee pystyvänsä taikomaan rakkaudenkohteelleen kaiken ja antamaan itsestään enemmän kuin tuo toinen edes osaa odottaa. Ihminen on saanut itsetuntonsa takaisin, ja vanhasta sydämestä tulee nuori ja hehkeä kertaheitolla. Hän on tullut ulos kuorestaan esiin valmiina rakastamaan taas rohkeasti.

"Vanha, vanha sydämeni, miksi mulle laulat?
Miksi tarjoat kaunista, hienoa rakastajaa?
Kun hänkin vielä lähtee pois ja sitten mä itken, kaipaan
Kuin hiipuva hanki vain oottelen vaeltajaa"


Sitten paluu arkeen. Vähän vihaisena itselleen ihminen toruu taas sydäntään ja puhuu sille totuuksia: "etkö raihnainen, tyhmä sydän jo ymmärrä, olet vanha, VANHA, pientä rajaa rakkaudenkohteen suhteen siis?" Ihminen yrittää asettaa unelmilleen katon, jottei pettyisi. Onko hänellä edes oikeutta haaveilla ihanasta rakastetusta, kauniista, taitavasta, "nuorestakin" (nuori=elämäniloinen?). Tilanne on julma. Hän valmistautuu jo pahimpaan, kylmien faktojen/kokemusten valossa hän tietää, että tuo ihana kohde  on joko mahdoton tai suhde loppuu jo alkumetreillä. Turhaan toiveeseen takertuminen ja siinä pettyminen johtaisi vain loputtomaan  elämän ikävään, katkeruuteen, tyhjyyteen, kylmyyteen... passiivisuus ja kuoleman odottelu ainoina seuralaisina.

"Mut jos oisit mun, uskoisin täysikuuhun,
Uskoisin rakkauslauluihin, nääthän sä kun
Mä niin kauniina meen, katso, kun loitsin, mä teen
Meille hiiden ja veen, ja aamun uupuneen
Oi, jos se ois niin, hukkuisin huokauksiin
Valvoisin lakanat ryttyyn, saisin kaikesta kii
Katso, kun kauniina meen, katso, kun loitsin, mä teen
Meille hiiden ja veen, ja aamun uupuneen"


Kuin taikaiskusta, hyvät tunteet saavat taas vallan ja ihminen intoutuu selittämään rakkaudenkohteelleen (mielessään) kuinka suuriarvoista heidän rakkautensa olisi, kuinka suuria muutoksia se toisi heidän kummankin elämään. Kuinka paljon vahvuutta jo voimansa menettänyt ihminen saisi - hän kykenisi heidän molempien puolesta ihmeisiin ja loihtimaan uskomattomia asioita heidän elämäänsä. Kuinka kauniiksi yhteinen rakkaus hänet tekisi. Ihminen ikäänkuin kysyy kohteeltaan, etkö todellakaan näe, miten suuria ihmeitä rakkaus voi tehdä, miten se voi muuttaa ihan kaiken? Suurinta olisi kuitenkin se, että ihminen saisi takaisin jo menettämänsä uskon rakkauteen ja vapautuisi elämänilon tappavasta kyynisyydestä. Ihminen ikäänkuin "takertuu" viimeisenä oljenkortenaan mahdolliseen uuteen rakkauteen.

"Vanha, vanha sydämeni, miksi mulle laulat?"

Ilo muuttuu suruksi jälleen. Mikään ei kuitenkaan muutu, rakkautta ei löydy. Ihminen jää vain ihmettelemään, miksi sydän laulaa, vaikka tosielämässä sen kaipuu niin usein jää toteutumatta. Eikö sitä saa hiljaiseksi. Järjetöntä, täysi mysteeri. Mitä sydän haluaa viestiä, mikä on sen sanoma?

Itselleni sen sanoma on se, että sydämen laulu on aina viesti syvimmistä tarpeistamme. Jos sydän laulaa, sillä on siihen takuulla hyvät syynsä. Kuunnelkaamme sitä tarkasti ja kertokaamme pelkäämättä sen tuomaa viestiä. Ei ole hävettävää, noloa tai tyhmää rakastaa, oli kohde sitten kuka tahansa. Surullista, pelkurimaista on jättää rakastamatta. Rakkaudella on itsetarkoituksensa, se avaa meidät elämälle ja kaikelle hyvälle maailmankaikkeudessa. Mutta...tärkeintä on rakastaa itseään! Rakkaudesta voi olla myös riippuvainen tuhoavalla tavalla, ihminen voi luulla, että ilman suhdetta/miestä/naista ei ole oikeaa elämää ja unohtaa omat unelmansa, oman sielunsa kuuntelemisen.

Kiitos Erin tästä hienosta kappaleesta! Pidän tästä siksi, että se kertoo hyvin selkeästi, mutta samalla kauniin runollisesti ja tunteikkaasti sen, mitä tällainen keski-ikäinen kuin minä, tai tunnetasolla haavoittunut ihminen käy läpi kokiessaan ihastumisentunteita sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka kokijan itsensä mielestä ovat liian hyviä, saavuttamattomia tai liian nuoria hänelle. Tämän voi soveltaa myös nuorempiin ihmisiin, joilla on itsetunto-ongelmia tai ihmisiin, jotka kokevat että VAIN suhderakkauden kautta voi elää täyttä elämää. Itseasiassa tämän lyriikan voi soveltaa kaikkiin ihmisiin, jotka kaipaavat rakkautta, heidän pelkoihinsa ja toiveisiinsa.
 
Ei ole häpeällistä rakastaa, oli kohde kuka tahansa. Ei ole parempia tai huonompia rakkaudenkohteita, on vain sopivia, epäsopivia, rakkauteen vastaamattomia (epäsopivia siis) tai joskus onnekkaasti jopa niitä sielunkumppaneita. Muistetaan silti, että ilman kumppaniakin ihminen on kokonainen, toisen kautta ei voi elää, tai voi kyllä, mutta silloin on unohtanut oman itsensä. En tiedä, mitä Erin itse laulullaan täsmällisesti tarkoittaa, mutta minulle heräsi tällaisia ajatuksia ja niinhän se on, että taide on täydellistä vasta kuulijan sielunmaailman syövereissä. Jokaiselle vieläpä erilainen ja ikioma.