Olen viime päivinä lukenut kaksi Barry Longin teosta. Long on australialainen, jo edesmennyt (v.2003) henkinen mestari, jonka opetukset ovat levinneet laajalle. Itselleni hän tosin oli ihan uusi tuttavuus. Nämä kirjat jotka nyt olen "melkein" lukenut ovat todella kiinnostavia, mutta joiltakin osin itselleni toistaiseksi ehkä liiankin "erikoisia" ajatusmaailmaltaan, kieleltäänkin turhan monimutkaisia, vaikkakin takakansi väittää, että kirjalijan opetukset ovat käytännönläheisiä. Hmm...joko olen tullut todella vanhaksi ja laiskaksi tai sitten olen vain tällainen erityisen yksinkertaisen kielen rakastaja. Arvostan ihmisen kykyä sanoa syvätkin asiat lyhyesti, ilman koukeroita ja sivupolkuja. Opetuksen käytännönläheisyys liittynee noiden viisauksien löytämiseen käytännöstä, käyttäytymisestä suhteellisen selkeästi, joka onkin tavallaan totta. Silti noissa kirjoissa uhkaa perusasia omalla kohdallani hukkua monisanaisuuden ja sanoisinpa, jopa paatoksen alle. Ainakin itselläni (egollani?) kävi niin, että joissakin kohdissa hypin jopa yli...hui. No mutta, en alkanut kyllä minkäänlaista kirja-arvostelua tässä kirjoittaa, sillä nuo kirjat ansaitsevat muunlaista huomiota kuin pelkän arvostelun.
Kirjailija itse sanoo kirjojensa olevan energeettisiä, joten ei ole niinkään väliä, muistanko lukemaani, tärkeintä on sanojen ja lauseiden tuottama energia ja voima. Toisaalta hän kehoittaa lukemaan kirjat yhä uudestaan, varmaankin juuri tuon energian tähden. Täytyy myöntää, että niillä on ollut tehoa. Ne vievät minuakin rohkeasti kohti oman itseni totuutta (kipeää totuutta), kohti rehellisyyttä, kohti valaistumista ja kohti hetkessä elämistä. Olen kokenut voimaantuneeni pelkästään vain lukemalla ilman ymmärrystäkin noita outoja, mutta jotenkin niin ihanan raikkaita sanoja nyt pari päivää. Olen tuntenut kummallista tasapainoa tajutessani silmänräpäyksellisesti oman todellisen itseni kaiken ympärilleni kerääntyneen persoonakuonan alla.
Oman sokeuden, valheellisuuden ja laumasieluisuuden näkeminen ei tunnu hyvältä, mutta se on tie, jonka läpi on jokaisen kuljettava löytääkseen itsensä lopulta puhtaana, ilman ehdollistumia. Alan tajuta (muistaa), ettei todellinen minä/minuus/itse ole menneisyyteni ja sen jälkeenjättämä tuska, tai tulevaisuus ja siihen liittyvät toiveet, ei ailahtelevat tunteet ja niistä johtuvat reaktiot ja nolot tilanteet, ei halut, tavoitteet tai mitään tuollaista. Ei, ne ovat persoonallisuuttani kyllä, mutta hiljaisuudessa, tässä hetkessä ja "minä olen"- tietoisuudessa löydän todellisen vapaan itseni ja samalla löydän ihmeellisen rauhan ja ilon. Silloin tapahtuu myös tämä: "Vain pelko kuolee" (toisen kirjan nimi) ja vain silloin...Rakkaus voi syntyä/löytyä uudelleen ja kykenee myös pysymään elossa.
Nämä Barry Longin opit eivät ole täysin uutta minulle, olin vain taas unohtanut ne ja muutkin vastaavat, kuten niin usein ennenkin on käynyt. Onneksi lainasin samaiselta henkiseltä opettajalta myös meditaatio-oppaan. On tullut aika opetella ja nähdä vähän vaivaa todellisen hiljentymisen eteen. Olen ollut tähän asti enemmänkin sellainen "henkisiä asioita rauhassa tuumaileva" tyyppi, en niinkään noiden oppien tekijä...tai sanoisinko niissä "olija". Todellista Olemista siis oppimaan seuraavaksi.
